Kuva: Slipknot

Slipknot tauolle - Stone Sour studioon

24.06.2015 11:26 - Henri Laukka

Slipknotin kitaristi Jim Root ilmoitti aiemmin tällä viikolla aloittaneensa Slipknotin uuden albumin sävellystyöt. Bändin jäsenistä Shawn "Clown" Crahan toivoo, että albumi julkaistaan vuonna 2017. Corey Taylor puolestaan ilmoitti samaan syssyyn, että bändi jää tauolle levyn työstämisen ajaksi.

Taylor ei kuitenkaan jää lomailemaan, sillä herran luotsaama Stone Sour suuntaa studioon ensi vuonna. Bändin laulaja-kitaristi kertoo Metal Injection -julkaisulle, että tänä vuonna covereita sisältävän Meanwhile in Burbank... EP:n julkaissut bändi alkaa työstää uutta albumia Slipknotin jäädessä keikkatauolle.

- Slipknotin kiertue saadaan päätökseen tänä kesänä. Sen jälkeen pidän hetken taukoa ja alamme työstämään uutta Stone Sour -albumia.

Uuden Stone Sour albumin julkaistaan Taylorin mukaan vuoden 2016 aikana.

Uusimmat