Kuva: Ville Juurikkala

HIM-yhtyeen kuvat esille New Yorkissa: "Hieno jatkumo bändin saavutuksille"

25.10.2017 12:44 - Anna Hopi

Valokuvaaja Ville Juurikkalan ottamat kuvat päätyivät yhteen maailman tunnetuimmista gallerioista.

Valokuvaaja Ville Juurikkalan HIM-yhtyeestä kertova valokuvanäyttely tulee esille legendaariseen Morrison Hotel Galleryyn New Yorkiin 13.-26. marraskuuta. Kyseessä on sama näyttely, jonka Juurikkala kuvasi Helsingin taidemuseo HAMille tämän vuoden alussa.

- Helsingin taidemuseon näyttelyn palaute ylitti kaikki odotuksemme. Olemme saaneet useita pyyntöjä viedä se eri puolille maailmaa, kuten Venäjälle, Espanjaan, Saksaan ja Ruotsiin. Alunperin ajatuksemme oli, että näyttelyä ei nähtäisi enää muualla, vaan se pidettäisiin ainutkertaisena, varsinkin, kun taidemuseo on valokuvataiteelle näyttelyfoorumina galleriaa paljon harvinaisempi, Juurikkala sanoo.

(kuva: Ville Juurikkala)

- Morrison Hotel Gallery on kuitenkin niin vahvasti museon kaltainen instituutio, ettemme voineet vastustaa heidän pyyntöään. Ville Valo ja minä olemme molemmat sitä mieltä, että koska kyseessä on näin erityislaatuinen paikka, on se samalla sopiva paikka nähdä tämä kokonaisuus viimeistä kertaa, hän kertoo.

- Mielestäni tämä on hieno jatkumo HIMin saavutuksille suomalaisen musiikin viennissä. Aikanaan he tekivät historiaa olemalla ensimmäinen suomalaisbändi, joka myi kultaa Yhdysvalloissa, maailman kilpailuimmilla musiikkimarkkinoilla. Nyt heidät on ensimmäisinä suomalaisina kelpuutettu näille seinille kaikkien ikonisimpien amerikkalaisbändien rinnalle.

Morrison Hotel Gallery on maineikas, rock-valokuvaukseen profiloitunut galleria, jota voi myös luonnehtia eräänlaiseksi rock-valokuvauksen Rock and Roll Hall of Fame -museoksi. HIM-näyttelyä edeltävä näyttely kertoo Bruce Springsteenistä ja gallerian näyttelyt käsittelevätkin lähes poikkeuksetta tämän kokoluokan artisteja.

Lue myös: HIM-yhtyeen jäähyväiskeikka varattiin loppuun minuuteissa!

Kilpailut

Uusimmat