Kuva: Rea Haverinen

Tarja Turusen ja Marco Hietalan duettokappale julki - kuuntele

27.10.2017 13:45 - Anna Hopi

Raskasta Joulua -levylle versioitiin Ave Maria -kappale.

Nightwish-yhtyeen ja Tarja Turusen välit menivät katki 12 vuotta sitten surullisen kuuluisien potkujen myötä. Sittemmin yhtyeestä irtisanottu Turunen ei ole ollut tekemisissä jäsenten kanssa. Nyt Nightwish-yhtyeen Marco Hietala kuitenkin yhdistää voimansa Turusen kanssa.

Raskasta Joulua IV -albumilta julkaistaan nyt kaksi singleä Ave Maria ja Joulun rauhaa, joissa kuullaan rokkareiden ääntä.

Ave Maria on Turusen ja Hietalan duetto, kun taas Joulun rauhaa -kappaleella esiintyvät heidän lisäkseen Floor Jansen, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ville Tuomi, Tony Kakko, Antti Railio, Kimmo Blom, Ari Koivunen ja Antony Parviainen.

Raskasta Joulua IV -levy julkaistaan 17. marraskuuta. Albumin julkaisupäivänä käynnistyy Raskasta Joulua -kiertue, joka järjestetään tänä vuonna 13. kertaa. Vuodesta toiseen massiivisemmaksi ja suositummaksi kasvava kiertue vie solistit marras-joulukuussa 23 paikkakunnalle.

Lue myös: Marco Hietala palaa lavalle Tarja Turusen kanssa: "Toivon, että pääsisimme taas kaveruuteen kiinni"

Kilpailut

Uusimmat