Kuva: Senja Rapila

Ikääntyminen näkyy Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen keikoilla: "Heitin yleisöön lukulasit"

15.11.2017 10:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Rautiaisen mukaan nykyään hommassa ei ole enää puristusta.

Vuonna 1996 perustettu Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki näyttävän paluun tänä vuonna ja julkaisi samalla uutta musiikkia 13 vuoden tauon jälkeen.

Myös keikkarintamalla tapahtuu. Kiertue starttasi viime viikolla ja sisältää lukuisia keikkoja ympäri Suomen. Kesällä yhtye sen sijaan nähtiin lukuisilla kesäfestareilla, joissa tunnelma on laulaja Timo Rautiaisen mukaan kuitenkin melko erilainen kuin parikymmentä vuotta sitten.

- Kyllä kesän isoilla festarikeikoilla huomasi, että aikaa on kulunut. Vaikka se oli hienoa, niin ei se ollut sellainen vau-juttu, kuten aiemmin.

- Menneet vuodet näkyy siinä, että yleensähän keikan lopulla heitetään yleisöön plektra tai rumpukapulta, minä heitin lukulasit, Rautiainen nauraa Voice.fi:n haastattelussa.

Rautiainen myöntääkin, että aiemmin keikkoja ennen ja myös niiden jälkeen nautittiin elämästä. Silloin myös ihmeteltiin pitkän linjan muusikoiden "nihkeilyä" jatkojen suhteen.

- Muistan, että erään keikan jälkeen taas jumiuduttiin bäkkärille ja nähtiin miten Tuomari Nurmio soitti viereisellä lavalla keikan ja lähti saman tien pois. Mietittiin, vaan, että miksi ihmeessä se ei tule tänne.

Nyt Rautiainen myöntää kuitenkin olevansa itse täysin samassa tilanteessa.

- Nykyään sitä bussissa katsoo Netflixiä ja odottaa, että koska se keikka alkaa.  Näin tein etenkin kesällä, kun olin levynteon takia juomatta. Päädyin siihen ratkaisuun siksi, että levyä varten oli kaikki muu valmiina paitsi tekstit. Tiesin, että homma on minusta kiinni ja aikataulupaniikin estämiseksi pidin vichyvesikesän.

Alkoholipitoinen ilonpito jäi kesällä, mutta samalla Rautiainen huomasi muutoksen myös bändin ajattelussa.

- Keikkailu on edelleen kivaa, mutta se ei ole enää se maailman tärkein asia, niin kuin se aikoinaan meille jokaiselle oli. Tietenkin arvostamme sitä, mutta siitä kaikesta puuttuu sellainen mailan puristus.

Rautiaisen mukaan otteen hellittäminen kuuluu myös uudella Lauluja Suomesta -levyllä.

- Ei ole keksittyä pyörää uudelleen, mutta kyllä tämä meidän mittapuulla on erilainen levy, kuin aikaisemmin. Eletty elämä kuuluu, Rautiainen toteaa.

Uuteen levyyn voit tutustua alta.

Lue myös: Timo Rautiainen Suomi sata vuotta -kohusta: "Tekstistä löydetty asioita, joita siinä ei ole"

Kilpailut

Uusimmat