Kuva: Mikko Räsänen

Sepi Kumpulaisen luovuus palasi: Uusia kappaleita syntyy ja albumi tulossa

10.04.2018 19:00 - Mikko Räsänen

Sepi Kumpulaisen ura on jälleen vahvassa nousukiidossa.

Sepi Kumpulainen oli 90-luvun alun ilmiö. Laulavana talonmiehenä tunnettu Sepi teki läpimurtonsa Armotonta menoa -kappaleella ja kohosi nopeasti kulttimaineeseen. Vuosien ja vuosikymmenten aikana suosio hiipui ja Sepi katosi julkisuudesta. Mutta loputtanut hän ei ole missään vaiheessa. Ja itse asiassa parhaillaan Sepi tekee vahvaa paluuta kohti eturiviä.

- Välillä on ollut vaiheita, jolloin keikkoja on ollut vähemmän. Mutta se on vain seurausta luonnollisesta kysynnän vaihtelusta, mikä on kaikilla artisteilla sama asia ja sen takia moni on ehkä luullut, että olen lopettanut.

Nyt Sepin ura on taas vahvassa nousussa. Hän teki levytyssopimuksen Playground Musicin kanssa ja hänen viimeisin singlensä Ole rohkea vaan on tullut kaikille suomalaisille tutuksi sen jälkeen, kun Neste valitsi sen suuren tv-mainoskampanjansa tunnariksi.

Myös Sepi itse puhkuu intoa. Hän on ollut huoltoasemakiertueella eri puolilla Suomea ja vastaanotto on ollut innostunut. Sepistä voisi hyvin käyttää nimitystä koko kansan Sepi. Hän on nimittäin niin nöyrä kadunmies kuin voi olla. Keikoillakin on tavallista, että Sepi saapuu yleisön keskelle jo pari tuntia ennen keikkaa juttelemaan faneilleen. Ja keikan jälkeen hän myös jää paikalle tarinoimaan.

- Minulla on tapana jutella yleisön kanssa monta tuntia. Olen kuullut, että jotkut artistit eivät anna nimmareita ja poistuvat paikalta heti keikan jälkeen. Minä en koe olevani millään tavalla muiden yläpuolella. Halua olla reilu, lojaali ja avomielinen luonne. Haluan antaa nimikirjoituksia niin paljon kuin aikataulu sallii ja pyrkiä aina palvelemaan faneja ja kuulijoita. Se on minun tavoitteeni aina. 

Sepi on myös helposti lähestyttävä.

- Varsinkin iäkkäämmät kuulijat tulevat keikoilla herkästi puhumaan ongelmistaan. 

Arjessakin Sepi tunnistetaan ajoittain. 

- Toisinaan ihmiset tulevat juttelemaan. Tavallisesti minut tunnistavat tulevat moikkaamaan ja tsemppaamaan. Jotkut myös esittävät toiveen, että pysyisin jatkossakin uskollisena tyylilleni.

Kun Sepi Kumpulainen nousi otsikoihin 90-luvun alussa, kertoi hän tuotteliaisuudestaan. Sepi paljasti, että hänellä oli pöytälaatikossa 400-500 kappaletta valmiina. Sittemmin noin hurja luomisvimma on hiipunut.

- Tämä päivänä tekemiseni ei ole enää yhtä tuotteliasta. Biisien tekeminen on vähentynyt huomattavasti, Sepi kertoo.

- Suurin osa tuon ajan arkistokappaleistani oli syntynyt jo 80-luvun puolella käydessäni yläastetta. Äänittelin niitä silloin kodin peräkammarissa. Jotenkin siihen ajanjaksoon kasautui suuri rypäs ja kymmenen tunnin mittaista kasettia täyttyi hetkessä.

Kun puhe kääntyy kasetteihin, syttyy Sepin silmiin aito innostus. Käy ilmi, että hän on todellinen hifi-harrastaja ja vannoo nimenomaan c-kasettien nimeen.

- C-kasetti ja vinyylilevy pääsevät analogisessa äänentoistossa sellaiseen kantaaottavuuteen, tilavaikutelmaan ja lämpimään toistoon, mihin ei mielestäni pääse mikään digitaalinen lähde. 

- Kasettitoistossa minua kiehtoo juuri se huumaava lämpimyys, mitä kuunnellessa menen suorastaan hurmostilaan. Mutta siihen ei pääse, ellei ole huippuluokan dekki.

Sepin haaveena on saada kotiinsa Nakamichin ZX-9 -dekki, mutta vuosina 1982-1985 valmistettua huippudekkiä ei ole helppoa löytää käytetyn hifin markkinoilta. Tosin kiirettä hankinnalla ei ole siitä syystä, että miehellä on jo nyt saman valmistajan ZX-7, minkä hinta käytettynäkin kipuaa lähelle tuhatta euroa.

- Siitä ysistä unelmoin, mutta käytettynä näitä pitää etsiä, koska uusia dekkejä ei enää hirveästi valmisteta.

Sepi Kumpulainen on syntyperäinen helsinkiläinen. Hän kävi viime viikolla Radio Cityn haastattelussa kertomassa kuulumisistaan ja suhteestaan pääkaupunkiin. (kuva: Mikko Räsänen)

Sepi-faneille on nyt tarjolla hyviä uutisia. Vuosien rauhallisemman jakson jälkeen Sepin luomisvoima on elpymässä ja uusia kappaleita on jälleen alkanut syntyä. Siitä kertoo Sepi Kumpulainen duon toinen osapuoli Juha Saunala.

- Sitä uutta materiaalia on selvästi taas alkanut kumpuilemaan. Vasta äsken taas autossa syntyi uusi kappale, Saunala kertoo.

Ja samalla on alettu miettiä, voisiko Sepin musiikkia uudistaa hillitysti.

- Jos on jo tehty 400 biisiä, missä on kaikissa akustinen kitara ja 2-3 sointua, niin ehkä seuraavaan biisiin voisi laittaa vaikka vähän syntikkaa sekaan. 

Sepi kuitenkin painottaa, että fanien ei pidä pelätä, että merkittävästä tyylinmuutoksesta olisi kyse.

- Tätä voisi verrata siihen, että kun tehdään keittoa, niin ripotellaan entisten raaka-aineiden sekaan vähän uutta maustetta mukaan, Sepi kuvailee ja sanoo, että kappaleiden lähtökohta tulee jatkossakin olemaan sama. Tietty minimalismi, positiivisuus ja pienistä havainnoista kumpuavat oivallukset kuuluvat jatkossakin Sepin musiikkiin.

- Uusissa kappaleissa tulee olemaan sama henki ja leima kuin vanhoissakin. Joskus biisi syntyy hyvinkin pienestä ideasta. Esimerkiksi Pitääkö olla huolissaan? -kappale syntyi Jenni Pääskysaaren tv-ohjelman mukaan, jossa hän kysyy "pitääkö olla huolissaan?". 

- Esittämisen ja tekemisen halun sekä innon täytyy kuulua musiikista läpi. Jos saan kappaleen idean, ja huomaan, ettei se idea jätä minua rauhaan, on se merkki siitä, että tulossa on hyvä biisi.

Kuuntele alta tv-mainoksesta tuttu Sepin Ole rohkea vaan -kappale, jonka hän esitti vieraillessaan Radio Pookin studiossa.

Sepin keikkakuntoa voi käydä ihailemassa seuraavalta sivulta alta.

Kilpailut

Uusimmat