Kuva: Getty Images

KISS jättää hyvästit suomalaisille faneilleen ensi kesänä - myös Def Leppard nähdään Hyvinkäällä

12.11.2018 09:00 - Reija Saarinen - Luettu 1 222 kertaa

Yhtyeet nähdään Hyvinkään Rockfesteillä kesäkuussa.

Maailman ehdottomasti tunnetuimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva KISS saapuu Hyvinkään Rockfestiin ensi kesäkuussa. KISSin esiintyminen on osa yhtyeen laajaa End of The Road -jäähyväiskiertuetta, joten kyseessä on yhtyeen viimeinen vierailu maassamme.

KISSin lisäksi samalla festarilla nähdään myös legendaarinen Def Leppard. Molemmat yhtyeet nähdään Rockfestissa sunnuntaina 9. kesäkuuta.

Jo aiemmin on julkaistu Slipknotin ja Disturbedin tulo Rockfestiin. Lisää artistijulkaisuja on luvassa loppuvuoden aikana.

KISSin ura on kestänyt jo huikeat 45 vuotta. Yhtye käynnistää End of The Road -jäähyväiskiertueensa Kanadan Vancouverista 31. tammikuuta ja koko kevään jatkuvan Pohjois-Amerikan kiertueensa jälkeen yhtye saapuu ilahduttamaan viimeistä kertaa myös eurooppalaisia ihailijoitaan.

KISS on Rock & Roll Hall of Fameeen nimetty yhtye, ja sen levyjä on myyty yli sata miljoonaa ympäri maailman. 

- Kaikki, mitä olemme saavuttaneet uramme aikaan, on ollut miljoonien faniemme ansiota. Ilman heitä emme olisi mitään. Ilman heitä emme olisi täyttäneet klubeja, areenoita ja stadioneita kaikkein näiden vuosien aikana. Nyt toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi katsomaan meitä viimeisen kerran, yhtye toteaa.

Vuonna 1977 perustettu brittiläinen Def Leppard nähtiin edellisen kerran Suomessa South Park -festareilla vuonna 2015. Yhtye on toiminut samalla kokoonpanollaan jo vuodesta 1992 alkaen.

Rockfest järjestetään viime kesältä tutuksi tulleella Hyvinkään lentokentällä kolmipäiväisenä 7.-9.kesäkuuta. ja sen lipunmyynti on jo alkanut tapahtuman kotisivuilla. Myynnissä on yhden päivän early bird -lippuja hintaan 85 euroa ja kolmen päivän lippuja hintaan 135 euroa.

Lue myös: Paul Stanleyn mukaan KISS tulee tuskin tekemään uutta musiikkia - perusteli asiaa toimittajalle

Kilpailut

Uusimmat