Kuva: all over press

Kuinka Def Leppard -nimi keksittiin? Yhtyeen solisti Joe Elliot muistelee bändin alkuvuosia

17.01.2019 13:15 - Niki Miettinen

- Olimme varmoja, että meistä tulee maailman paras bändi, Elliott sanoo.

Legendaarisen rock-yhtyeen Def Leppardin keulakuva Joe Elliott, 59, muistelee Speakeasy-ohjelman haastattelussa, kuinka yhtyeen nimi keksitiin. Elliottin mukaan bändillä oli vain tylsää ja he alkoivat yhdistelemään satunnaisia sanoja keskenään.

- Aloimme keksimään tylsistyneinä satunnaisia nimiä bändille. Def Leppard -nimi taisi vain kuulostaa hyvältä korvissamme, emmekä tajunneet sen olevan Led Zeppelinin kanssa samankaltainen, Elliott kertoo haastattelussa. 

Elliott lisäsi uskoneensa heidän menestyvän jo bändin alkuvuosina.

- Olimme varmoja, että meistä tulee maailman paras bändi, eikä kukaan voi pysäyttää meitä. 17-vuotiaana on pakko ajatella niin, tai ei pääse lopulta minnekään, Elliott sanoo haastattelijalleen, kirjailija David Frickelle.

Def Leppard lisätään Rock and Roll Hall Of Fameen 29. maaliskuuta. Yhtye nähdään myös Suomessa ensi kesäkuussa Hyvinkäällä.

Voit katsoa koko haastattelun alta tai täältä.

Lue myös: Def Leppard Rock And Roll Hall Of Fameen - katso lista kaikista valituista

Lue myös: KISS jättää hyvästit suomalaisille faneilleen ensi kesänä - myös Def Leppard nähdään Hyvinkäällä

Lue myös: Def Leppardin parhaat kappaleet valittiin - katso top4

Lähde Loudersound

Kilpailut

Uusimmat