Kuva: All over press

Paul Stanley kommentoi lauluääntään: "Laulajat eivät kykene samoihin suorituksiin vanhetessaan"

05.03.2019 18:15 - Niki Miettinen

Lähiaikoina on ollut paljon keskustelua siitä, että Stanleyn on epäilty käyttävän taustanauhoja Kiss:n jäähyväiskiertueella.

Kiss-yhtyeen laulaja Paul Stanley, 67, kommentoi Star Tribune -lehden haastattelussa omaa lauluääntään taustanauhaepäilyjen keskellä.

Yhtyettä taustanauhojen käytöstä oli syyttänyt muun muassa Mötley Crüe -bändin basisti Nikki Sixx, 60, joka väitti myös Kissin kopioineen heidän jäähyväiskiertueen näyttävän lavastuksen. Asiasta voit lukea lisää täältä.

Haastattelussa Stanleylta oli kysytty, miten hän pitää huolta äänihuulistaan kiertueen aikana.

- Ensinnäkin yritän vältellä haastatteluissa puhumista. Äänen kunnossapitäminen on jo vaikeaa, koska monet areenat, joilla soitamme, ovat täynnä savua. Pyrin olemaan mahdollisimman paljon hiljaa ja tehdä muita asioita. Kaikki tietävät, että urheilijat ja laulajat vanhetessaan eivät kykene samoihin suorituksiin kuin ennen, mutta sitä elämä on. Olen aina sanonut sitä, että jos joku haluaa minun kuulostavan samalta kuin Alive!-albumilla, silloin kannattaa kuunnella sitä levyä. Minulla ei ole mitään ongelmaa omien tekemisieni kanssa ja seison sanojeni takana. Kappaleemme kuulostavat yhä mahtavilta.

Stanley kommentoi myös bändin jäähyväiskiertueen näyttävää lavastusta .

- Esiintyminen, jonka olemme suunnitelleet, edustaa viimeisintä tekniikkaa kaikesta siitä, mitä olemme aikaisemmin tehneet. Se on niin korketasoinen esitys, että tämän kiertueen jälkeen on täydellinen hetki lopettaa. Tämä on ylivoimaisesti paras Kiss-esitys, sillä vaikka meidän esityksemme vaativat paljon rahaa, se on silti meitä, ja se tulee ilmi nyt paremmin kuin koskaan. Tämä on meidän lavamme eikä kukaan muu pystyisi samaan, Stanley hehkutti.

Laulaja ei kuitenkaan osannut kertoa haastattelussa, mitä bändi tulee tekemään kiertueen jälkeen.

- En uskalla vastata tuohon, koska kiertueessa on vielä paljon tekemistä. Tämä kiertue on kuin Mount Everest -vuori. Yritän vielä nähdä sen huipun ja miten sinne pääsee, enkä voi sanoa mitä sen jälkeen tapahtuu.

Lue myös: Kissin lähes 100-vuotias fani poseeraa kuvassa bändin laulajan kanssa: "Siistein tyyppi koskaan"

Lue myös: KISS:n Paul Stanley hehkuttaa Gene Simmonsia - "Lähimpänä veljeä minulle kuin kukaan muu"

Lue myös: Paul Stanleyn mukaan KISS tulee tuskin tekemään uutta musiikkia - perusteli asiaa toimittajalle

Lähde: Star Tribune

Kilpailut

Uusimmat