Kuva: AOP

Dee Snider kommentoi Nikki Sixxin kirjaa: 'En ole tavannut addiktia, joka löytäisi oman peniksensä'

11.04.2019 22:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Heroiinipäiväkirja julkaistiin vuonna 2007.

Twisted Sister -keulakuva Dee Snider, 64, kommentoi Twitterissä Mötley Crüe -basisti Nikki Sixxin, 60, hittikirjaa Heroiinipäiväkirja, jossa Sixx kertoo vakavista huumeseikkailuistaan 80-luvulla. Kyseinen opus koostuu basistin sen ajan päiväkirjoista.

Eräs fani oli twiitannut, että kirja saattaisi olla huijausta.

"Tämä ei saata olla totta, mutta olen kuullut, että Sixxin kirjoittama Heroiinipäiväkirja olisi huijausta, ja hän että ei olisi koskaan kirjoittanut muistiinpanoja 80-luvulla."

Snider vastasi kirjoitukseen pikaisesti.

"En osaa sanoa, onko kirja totta vai ei, mutta olen viettänyt aikaa oikeiden heroiiniaddiktien kanssa, enkä ole koskaan tavannut sellaista addiktia, joka löytäisi oman peniksensä - saati, että kirjottaisi ylös kokemuksiaan tai muistaisi niistä jälkikäteen."

Kirjassa Sixx kirjoittaa, että piikitti muun muassa alapäähänsä.

Toinen Crüe-fani iski Sniderin postaukseen ja kysyi, että miksi hän aina mollaa Sixxia. Tähänkin Sniderilla oli vastauksensa.

"Olen hieman kiusannut Nikkiä, mutta sen takia, kun Mötley Crüe on tämän hetken kuumin puheenaihe. Jos kuuntelet minun podcastiani The Dirt -elokuvasta, kuulet, että olen hyvin kohtelias miestä kohtaan."

Heroiinipäiväkirja julkaistiin vuonna 2007 ja se nousi myydyimpien kirjojen listalle. Kirjalle tehtiin myös soundtrack Nikki Sixxin Sixx A.M -yhtyeen toimesta.

Lähde: Blabbermouth

Lue myös: Dee Snider myönsi, ettei uskonut Metallican menestyvän: "Heistä ei koskaan tule mitään"

Lue myös: Dee Snider puolustaa paljon parjattua Metallica-levyä - "Bändille täytyy antaa tilaa kasvaa"

Lue myös: "Halusin hakata Monroesta p*skat pihalle" - Dee Snider kertoo ensimuistonsa Hanoi Rocksista

Kilpailut

Uusimmat