Kuva: AOP

Mötley Crüe -legenda Tommy Lee elää kultavuosia - "On ollut aika hemmetin siistiä"

02.05.2019 09:15 - Lauri Kujanpää - Luettu 2 054 kertaa

The Dirt -elokuva on ollut jättimenestys.

Mötley Crüe -rumpali Tommy Lee, 56, on monessa liemessä keitetty mies. Rokkitähden elämää lähes koko aikuisikänsä viettänyt legenda kertoo Ben Colemanin Why I Create -sarjassa, että on menettänyt paljon normaaleja perheasioita työnsä vuoksi.

- Kun olet kiertueella ja työskentelet ympäri maapallon, sitä menettää monenlaisia perhehetkiä, jotka voivat olla hyvinkin merkittäviä. Saatat esimerkiksi nähdä lapsiasi todella harvoin. En koskaan saa niitä vuosia takaisin. En tiedä, mitä kaikkea olen menettänyt, mutta varmasti jotain todella kaunista, Lee kertoo ja jatkaa:

- On outoa, että on perhe ja hieno kartano, vaikka et koskaan ole kotona. Mutta nyt siitä osaa nauttia. Nyt minulla on aikaa nauttia perheestäni ja lapsieni seurasta ja tehdä asioita, joita en ole koskaan ehtinyt tehdä. Nämä ovat todellakin kultaisia vuosia - sekä minulle että perheelleni. Elämä on ollut aika hemmetin siistiä.

Mötley Crüe lopetti kiertämisen vuonna 2015 ja bändi jäi niin sanotusti telakalle. Yhtyeestä julkaistu elämäkertaelokuva The Dirt on kuitenkin saavuttanut huiman suosion, joten voiko kenties olla, että yhtye tullaan näkemään vielä keikkalavoilla?

Sen aika näyttää.

Lue myös: The Dirt on kasvattanut huimasti Mötley Crüen myyntejä ja striimauksia - "Emme osanneet odottaa"

Lue myös: Ozzy Osbournen entinen kitaristi kommentoi The Dirt -elokuvaa: 'Ei ollut mitään v*tun muurahaisia'

Lue myös: Räppäri sai Marilyn Mansonilta pikkutuhman synttärilahjan - "Kiitos dildosta!"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat