Kuva: AOP

Ghost astumassa synkemmille vesille - johtohahmo Tobias Forge puhuu tulevasta albumista

11.05.2019 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Albumi olisi tarkoitus julkaista ensi vuonna.

Ghost-keulakuva Tobias Forge, 38, kertoo yhtyeen tulevasta albumista, joka olisi tarkoitus julkaista ensi vuonna. Forge sanoi Revolver-lehden haastattelussa, että tuleva levytys tulee olemaan synkempi sekä hevimpi kuin edeltäjä Prequelle.

- Haluan tehdä levyn, joka on erilaisempi kuin Prequelle. Minulla on mielessäni paljon synkempi ja hevimpi albumikokonaisuus.

Forge myöntää, että Prequelle oli enemmän "balladiheviä", ja että ensi vuodeksi suunniteltu kokonaisuus palaisi enemmän 2015 julkaistun Melioran suuntaan.

- Olen aina ajanut itseni kirjoittamaan kappaleita, jotka eivät vie meitä taaksepäin. Kasvoin metallin parissa ja se on DNA:ssani, joten voin tuottaa esimerkiksi death metal -lyriikoita helposti. Mutta en halua toistaa itseäni.

Forgella on tavoitteena ohjata joku päivä myös elokuva.

- Heti kun saan mahdollisuuden elokuvaan, tartun siihen. Ideana olisi tehdä kokopitkä filmi, joka olisi samankaltainen Cardinal Copia -videosarjan kanssa ja se sisältäisi myös muut bändin hahmot.

Ghost saapuu Suomeen lämmittelemään Metallicaa heinäkuussa Hämeenlinnaan.

Lue myös: Ghost-keulakuva on lyönyt rahoiksi - yksi Ruotsin parhaiten tienaavista alle 40-vuotiaista

Lue myös: Ghost-keulakuva Tobias Forge esiintyi julkisuudessa ilman maskia - katso

Lue myös: Ghost-keulakuva Tobias Forge työskentelee uuden materiaalin parissa - levy ulkona jo ensi vuonna?

Lähde: LoudWire

Kilpailut

Uusimmat