Kuva: Senja Rapila

Marko Hietalalta ensimmäinen musiikkivideo - albumi julkaistaan viikon päästä

15.05.2019 17:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kappaleessa Hietala pohtii kaikkea sitä, mitä sukupolvet siirtävät toisilleen.

Nightwish-orkesterista tuttu partanaama Marko Hietala, 53, julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa Mustan Sydämen Rovio 24. toukokuuta.

Nyt malttamattomille faneille on julkaistu ensimmäisestä singlestä, Isäni Ääni, tyylikäs musiikkivideo. Kappaleessa Hietala pohtii kaikkea sitä, mitä sukupolvet siirtävät toisilleen.

- Kappale kertoo jatkumoista, joita siirrämme isältä pojalle. Omalla isälläni oli esimerkiksi vaikea alkoholiongelma ja siitä olen itsekin kärsinyt, mutta onneksi pääsin siitä eroon. Biisissä kerrotaan oikeudenmukaisuudesta ja hyvyydestä, että vaikka kuinka sellaiseen pyrkisi, niin jossain vaiheessa olemme sille sokeita, jos kyse on omasta itsestä, Hietala kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Kuten monet ovat huomanneet, julkaistaan albumi Hietalan syntymänimellä. Nightwish-hommissahan Marko on Marco.

- Kun c-kirjain tuli nimeen, niin olin alta parikymppinen kaveri ja se kuulosti kansainväliseltä ja coolilta silloin 80-luvulla. Nyt kun päästään tänne saakka ja alkoi tekemään ensimmäistä sooloalbumia ja julkaisee sen vielä suomeksi, niin tuli mieleen, että nyt on aika olla se kaveri, joka olen ollut oikeasti syntymästä asti.

Tsekkaa video alta. Jos video ei näy, paina tästä.

Lue myös: Nightwishin Marko Hietala hukuttaa surun töihin - "Ennen tein hommia liikaa"

Kilpailut

Uusimmat