Kuva: Lauri Kujanpää

Beast In Black konsertoi Helsingin Jäähallissa joulukuussa - erikoisvieraana Lordi

20.05.2019 11:00 - Reija Saarinen

Yhtye nousee Jäähallin lavalle 13. joulukuuta.

Metallibändi Beast In Black konsertoi Helsingin Jäähallissa loppuvuodesta. Perjantaina 13. joulukuuta toteutuva Beast In Black Friday -keikka toimii yhtyeen menestyksekkään keikkavuoden loppunäytöksenä ja on syksyn ainoa esiintyminen Suomessa.

Ennen Beast in Blackia Jäähallin lavalla esiintyy illan erikoisvieraana nähtävä Lordi. Kotimaisen metallin uusien suurvisiirien keikan liput tulevat myyntiin Lippupisteessä perjantaina 24. toukokuuta.

- Suurimmalta osin loppuunmyydyn kevään 2019 Euroopan-kiertueen jälkeen meillä on ilo ja kunnia viedä Beast In Black sille tasolle ja paikkaan, jonne musiikkimme ja esiintymisemme kuuluu, hehkuttaa yhtyeen biisintekijä ja kitaristi Anton Kabanen.

Kautta maailmaa vahvan fanipohjan kasvattanut Beast In Black haluaa kutsua kaikki mukaan juhlimaan yhtyeen tarinan ensimmäisen luvun loppuhuipentumaan.

- Bändin nopea nousu on osoitus siitä, että fanimme ovat todella päästäneet Beast In Blackin sydämiinsä tällä unohtumattomalla matkalla. Juhla ei tietenkään olisi täydellinen ilman täydellistä erikoisvierasta ja rikoskumppania, kaikkien rakastamia hirviöitä, Lordia!

 - Vannomme, että keikan päätyttyä kukaan ei lähde hallista ilman tyytyväistä virnettä kasvoillaan. Lähtölaskenta alkaa nyt - tehdään tästä mahtavin heavy metal ja hard rock -tapahtuma, mitä kukaan meistä on koskaan kokenut!

LIPUT

Myyntiin Lippupisteessä pe 24.5.2019 klo 9

- alk. 35 EUR / 39,50 EUR / 45 EUR (+ mahd. toimituskulut alk. 1 EUR)

Lue myös: Beast In Black haki vauhtia kevääseen Nightwish-kiertueelta - "Vastaanotto oli lämmin"

Kilpailut

Uusimmat