Kuva: AOP

Voisiko Queen julkaista uutta musiikkia? Adam Lambert ei lämpene ajatukselle

23.05.2019 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lambert julkaisee soololevyn tänä vuonna.

Queen-yhtyeen kanssa keikkaileva laulaja Adam Lambert, 37, ei lämpene idealle uudesta Queen-musiikista. Mies kertoi tuoreessa Hunger-julkaisun haastattelussa, että Queen on hänelle yhtä kuin Freddie Mercury.

- Ihmiset aina kyselevät, että haluaisimmeko tehdä levyn yhdessä Queenin kanssa. En tiedä olisiko siinä järkeä, koska se ei olisi Queen, sillä minulle Queen on yhtä kuin Freddie Mercury.

Lambert sanoi, että Queenin live-tilanteet tuovat hänelle suurimman ilon.

- Minusta parasta on yhteistyö ja se, kuinka soitamme yhdessä ja mitä luomme lavalla. Se on todella jännittävää.

Queen-kitaristi Brian May on aikaisemmin sanonut uudesta musiikista, että ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Myös rumpali Roger Taylor on vilautellut ideaa.

- Jos teemme jotain tulevaisuudessa, se tulee olemaan jotain täysin uutta. En tiedä, miltä se kuulostaisi, mutta luulen, jos Brian toisi muutaman laulun, niin ehkäpä sitten tekisimme jotain, mies kertoi Planet Rock -lehdelle vuonna 2016.

Queen keikkailee kesällä ainakin Pohjois-Amerikassa. Lambertilta julkaistaan vuoden aikana uusi sooloalbumi.

Lue myös: Bohemian Rhapsody kannatti - Queen on rikkaampi kuin kuningatar

Lue myös: Queenin Brian May Bohemian Rhapsodysta: "Emme ole ansainneet elokuvasta vielä penniäkään"

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat