Kuva: AOP

Klamydia esiintyy Helsingin kattojen yllä - kitaristi kärsii korkeanpaikankammosta

27.05.2019 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Klamydia täytti viime vuonna 30 vuotta.

Klamydia esiintyy Kaapelitehtaan katolla Helsingissä tänään maanantaina 27. toukokuuta Eläköön SuomiRock Sauna -tapahtumassa.

Yhtye vietti aikaansa ennen keikkaa mukavissa tunnelmissa ja kertoivat Voice.fi:n haastattelussa, että Leijonien finaalipeli on eilen katsottu.

- Jääkiekko on meille kuin uskonto. Kaikennäköinen urheilu, jossa Suomi on mukana, on siistiä, mutta lätkä on omaan silmään kaikkein miellyttävin muoto ja se on sydäntä lähellä. MM-tason mittapuulla täysin nimetön joukkue tulee ja hakkaa kaikki, niin onhan se ihan uskomatonta, yhtyeen laulaja Vesku Jokinen hehkuttaa.

Leijonien kultajuhlien aikana keskustelu on siirtynyt myös liialliseen alkoholin käyttöön. Tähän yhtyeellä on sanottavansa.

- Se kuvastaa vain tätä maata. Täällä moralisoidaan kaikkea. Joku äiti saattaa ottaa viiniä, mutta silti moralisoida sitä juhlimista samalla jossain sosiaalisessa mediassa, Sami Kohtamäki sanoo.

- Normaali kansa saa juhlia, mutta heti kun julkinen henkilö sen tekee, niin se on muka väärin, kitaristi Jari Helin komppaa.

- Jos joku haluaa vetää pers*et olalle, niin se hänelle suotakoon. Leijonat teki upean uroteon ja sitä on syytä juhlia, Jokinen päättää.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Klamydian illan keikka on kahdesta syystä jännittävä: Ensinnäkin yhtye ei ole hirveästi soittanut akustisesti ja toiseksi kitaristi Helin kärsii korkeanpaikankammosta.

- En osaa vielä sanoa, miten käy, sillä en ole käynyt vielä katolla. Emmeköhän me tästä selviä! Helin miettii.

Jokinen kehuu yhtyetoveriansa pelkojen voittamisesta.

- Jakke on tehnyt uhrauksia ennenkin, jos ottaa tuon kammon huomioon. Kerran oli sellainen tilanne, että portaiden päälle oli nostettu lavalla paksu vanerilevy ja siinä piti soittaa. Jakke tuli ja soitti, ja silloin huimasi itseänikin! Herralta löytyy asennetta ja pelot pitää voittaa, Jokinen sanoo.

Kattokeikka on Klamydian historian kolmas akustinen veto.

- Kun miettii Klamydian akustista historiaa, niin tämä on kolmas kerta. Joskus pimeällä 90-luvulla vedettiin Vaasan nuorisotalolla, sitten SuomiLovessa yksi ja nyt tämä. Emme ole kauhean akkariaktiivisia, mutta kun Radio SuomiRock pyytää, niin kyllähän me tulemme! Onhan se kiva tehdä jotain hieman erilaista.

30 vuotta eikä suotta

Klamydia on soittanut 30 vuotta ja nuorisokin on löytänyt bändin musiikin.

- Onhan se hienoa, että kuunnellaan muutakin kuin hip hoppia. Rokki nostaa vahvasti päätään taas, ja vaikka mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa puhemusiikista, niin se ei ole vain mun juttu. On mageeta, että nuori kansa löytää aidon ja puhtaan musiikin, jossa on jotakin maailmaa halailevaa touhua, Jokinen sanoo.

Suomalaiset keikkapaikat saavat Klamydian jäseniltä ylistystä.

- Kyllähän keikkapaikat ovat parantuneet huomattavasti. Suomalaiset mestat ovat 95 prosenttisesti aivan loistavia mestoja. Niissä on hyvä soittaa ja siellä pidetään huolta. Aina löytyy poikkeuksia, mutta ne automaattisesti karsitaan sitten pois. Jokinen summaa ja muut ovat samaa mieltä.

Voice.fi, Radio SuomiRock ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Klamydian Vesku Jokinen rentoutuu tekemällä puutöitä: "Väsäsin puusta korutelineen"

Lue myös: Klamydian Vesku Jokinen: "Suomi on tällainen h**lvetin byrokratia"

Kilpailut

Uusimmat