Kuva: YouTube

The 69 Eyes julkaisi uuden kappaleen - kuuntele Cheyenna

26.07.2019 19:45 - Lauri Kujanpää

West End -albumi ilmestyy 13. syyskuuta.

30-vuotisjuhliaan viettävä The 69 Eyes julkaisi uuden singlen, Cheyenna, tulevalta West End -albumiltaan. Kappaleesta tehtiin myös tyylikäs musiikkivideo, jonka voit katsoa jutun lopusta.

West End -albumin nimi tulee länsimaisen elämäntavan lopusta. Maapallolla on käynnissä muutoksia, ja ne ovat mietityttäneet myös laulaja Jyrki 69:ä.

- Elämme aika synkkiä aikoja ja siitä uutisoidaan jatkuvasti. Rajoja ei tunnu olevan ja bensaa lyödään vaan liekkeihin ja kauhukuvia luodaan jatkuvasti. Tuollainen lännen loppu sopii hyvin tällaiseen sarjakuvabändiin, laulaja pohjustaa Voice.fi:n haastattelussa ja jatkaa:

- Kyllä mua ahdistaa luonnon tuhoutuminen ja eläinten joukkotuho. Jos niitä rupeaa pohtimaan, niin joutuu laittamaan Ramonesia soimaan, että päivän saa jatkumaan.

- Pitää muistaa, että olemme aina eläneet kaaoksessa, otsikot vain vaihtuvat. 80-luvulla esimerkiksi uutisoitiin jatkuvasti ydinsodasta, rumpali Jussi 69 lisää.

West End ilmestyy 13. syyskuuta.

Jos video ei näy, katso se tästä.

Lue myös: The 69 Eyes julkaisee albumin länsimaiden tuhosta - "Elämme synkkiä aikoja"

Lue myös: The 69 Eyes täyttää 30 vuotta, sekä lähtee Yhdysvaltain kiertueelle - Jyrki 69: "Kun maailma on ahdistavan oloinen paikka, rock 'n' roll voi olla jonkinlainen ratkaisu siihen"

Kilpailut

Uusimmat