Kuva: Lauri Kujanpää

Timo Tolkki muistelee Stratovariuksen huippuvuosia: "Keikka keskeytyi ja juoksimme karkuun"

20.08.2019 17:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Tolkki julkaisee uuden albumin sekä elämäkertakirjan maaliskuussa 2020.

Stratovarius-yhtyeen johtohahmona vuoteen 2008 asti toiminut Timo Tolkki, 53, suuntaa Etelä-Amerikkaan soittamaan loppuunmyydyn kiertueen. Tolkki Playing Stratovarius Classics -kiertueella mies soittaa yli 20 keikkaa 400-3000 ihmisen saleissa ja nimenmukaisesti entisen yhtyeensä tunnettuja kappaleita.

Tolkki kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että oli yllättynyt kovasta vastaanotosta.

- Onhan tuo hurjaa, kun suosiota riittää noinkin paljon. Olen tehnyt jo settilistaa valmiiksi ja tarkoitus olisi soittaa materiaalia muun muassa Visions-, Episode ja Infinite-albumeilta. Paikan päällä minua odottaa bändi, joka tulee siihen mukaan.

Fanikulttuuri on Etelä-Amerikassa todella rajua ja tämän on saanut Tolkkikin kokea.

- Siellä kynsitään ja revitään vaatteita päältä. Tietenkin sitä voi itse kontrolloida, että kuinka paljon haluaa olla fanien saatavilla. Itse en kuitenkaan halua sulkeutua hotellihuoneeseen, ja kirjottelen kyllä mielelläni nimikirjoituksia.

Tolkilla on muutama huima muisto Stratovarius-yhtyeen kulta-ajoilta Etelä-Amerikasta.

- Olimme kerran Stratovariuksen kanssa Kolumbiassa ja meillä oli keikka 3000 ihmisen salissa. Yhtäkkiä kiertuemanageri tuli kesken setin lavalle ja käski poistumaan, sillä yleisöä oli yrittänyt tunkeutua liikaa sisälle. Juoksimme sitten karkuun ja näimme tankin, joka suihkutti vesitykillä villiintynyttä yleisöä. Kun juoksimme hotelliin, kuulimme kadulta konepistoolin ääntä. Silloin sitä sulkeutui mielellään sinne hotellihuoneeseen.

- Argentiinassa muistan kun menimme yleisön kautta lavalle, ja vaikka ympärillämme oli turvamiehiä, pääsivät innokkaat fanit silti kynsimään ja repimään.

Tolkki ei ole hirveästi kiertänyt maailmalla Stratovariuksen jälkeen. Muutamia pistokeikkoja lukuunottamatta Tolkki on lähinnä keskittynyt sävellys-, miksaus-, ja masterointityöhön.

- Välillä sitä kiertämistä on kaivannut ja välillä ei. Mielelläni kuitenkin olen vaimon kanssa kotona ja saunon paljon. Minulla on kotona sähkösauna, joka on jatkuvasti päällä.

Tolkki yritti saada Symfonia-yhtyeellään kiertueita aikaan, mutta yleisöä ei keikoille ilmestynyt.

- Soitimme Symfonian kanssa Etelä-Amerikassa ja siellä ei ollut kuin parhaimmillaan muutama sata ihmistä katsomassa. Laulaja André Matoskin jutteli vain yleisölle jostain politiikasta espanjaksi ja me muut emme ymmärtäneet siitä mitään, Tolkki nauraa.

Uusi albumi ja elämäkertakirja

Tolkki on keskittynyt viime vuosina Avalon-saagaansa. Konseptin alla on julkaistu kolme albumia, joista uusin on Return to Eden, joka julkaistiin tänä kesänä. Seuraavaksi Tolkilta saadaan ulos muun muassa elämäkertakirja sekä uusi albumi.

- Allekirjoitin juuri lisenssisopimuksen ja 10. maaliskuuta vuonna 2020 ilmestyy uuden yhtyeeni Infinite Visionin albumi. Samana päivänä on tarkoitus julkaista myös elämäkertakirjani Minerva-kustantamon kautta, minkä kirjoittaa toimittaja Anssi Eriksson.

Alla olevassa ääniklipissä Tolkki kertoo, että terapia auttoi häntä säveltämisessä.

Tolkki tarjoaa myös kitaratunteja sekä miksaus- ja masterointipalveluja faneilleen. Tolkki kertoo, että jos palvelut kiinnostavat, häneen voi olla suoraan yhteydessä esimerkiksi Facebookin kautta.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Timo Tolkki kävi tervehtimässä Stratovariusta - "Koskettava hetki"

Lue myös: Entinen Stratovarius-nokkamies Timo Tolkki uuden musiikin äärellä - kuuntele Promises

Kilpailut

Uusimmat