Kuva: Lauri Kujanpää

Tarja Turunen palasi albumiprojektin pariin 8 vuoden jälkeen - jakoi hauskoja studiokuvia

26.08.2019 13:15 - Iiro Myllymäki

Tarja Turunen levyttää elektronista musiikkia.

Tarja Turunen, 42, on päivittänyt sosiaalisessa mediassa kuulumisia studiotyön lomasta. Nainen on jakanut hyväntuulisen kuvasarjan, jossa hänet nähdään saksalaisen muusikon Torsten Stenzelin, 47, kanssa. Kuvatekstistä käy ilmi, että kaksikko on palannut työstämään yhteistä Outlanders-projektia kahdeksan vuoden jälkeen.

”Pink Floyd levytti Dark Side of the Moon -albumia melkein kaksi vuotta, ja The Beatles julkaisi kaikki albuminsa seitsemän vuoden sisällä. No, Outlanders on nyt työn alla kahdeksan vuoden jälkeen!” Turunen kirjoittaa.

Kuvien perusteella kaksikolla on ollut varsin hauskaa studiossa yhdessä. Jos päivitys ei näy alla, klikkaa tästä.

Myös Torsten Stenzel on jakanut samasta studiosessiosta päivityksen, jossa hän paljastaa, että kaksikko on työstämässä kokonaista albumillista yhteistä musiikkia. Vuonna 2011 projektin tiimoilta julkaistiin ensimmäinen kappale, kaksikon muodostaman yhtyeen nimeä kantava Outlanders. Turusen ja Stenzelin työstämä musiikki poikkeaa elektronisella soinnillaan Turuselle ominaisesta raskaasta rockista. Stenzel on tosin kirjoittanut kappaleita myös Tarja Turusen sooloalbumeille.

Lue myös: Tarja Turunen Nightwish-jäsenestä: "Kävimme asiat läpi"

Lue myös: Tarja Turunen ui viime vuonna syvissä vesissä - "Mietin, onko minusta enää tähän?"

Kilpailut

Uusimmat