Kuva: AOP

Foo Fighters toi lavalle todellisen yllätysnimen - kiusoitteli Nirvanalla, sitten totuus valkeni

28.08.2019 15:15 - Iiro Myllymäki

Foo Fighters innosti yleisöään soittamalla kunnon kasariklassikon.

Foo Fighters yllätti yleisönsä toden teolla Reading Festivalilla Isossa-Britanniassa tuomalla lavalle astetta erikoisemman vierailijan. Yhtye otti mukaan lavalle legendaarisesta kasarihitistään Never Gonna Give You Up tunnetun Rick Astleyn, 53.

Foo Fighters kiusoitteli festariyleisöä luulemaan, että he aikovat soittaa Nirvana-klassikko Smells Like Teen Spiritin. Dave Grohl, 50, muisteli, miten hän kyseisen bändin rumpalina esiintyi samaisella Reading Festivalilla vuonna 1991, ja tuo esiintyminen oli hänen ensimmäinen iso festarikeikkansa.

- Ajattelin, että tänään voisimme tarjota teille jotain erityistä ja tehdä kunniaa kappaleelle, joka vie meidät ajatuksissamme kauas menneisyyteen, Grohl puhui yleisölle.

Yhtye alkoi soittaa kappaletta, jonka ensitahdit kuulostivat samankaltaisilta Nirvana-klassikon kanssa, mutta pian lavalle saapuikin Rick Astley. Mies lauloi Never Gonna Give You Up -hittikappalettaan Foo Fightersin soittaessa taustalla, ja kappaleen rokkiversio sai yleisön hyppimään riemusta.

Voit katsoa pätkän esitystä alla olevasta twiitistä. Jos twiitti ei näy alla, klikkaa tästä.

Foo Fighters on tehnyt vastaavanlaisen yllätyksen myös kaksi vuotta sitten Tokiossa ja Lontoossa. 

Foo Fightersin yllätyksen kohdalla voi puhua yleisestä meemi-ilmiöstä, johon kyseinen Rick Astleyn kappale liitetään. Kyse on ”rickrollauksesta”, millä tarkoitetaan yleensä sitä, että ihminen linkkaa johonkin YouTube-videon ja uskottelee sen olevan jotakin aivan muuta, mutta todellisuudessa kun linkin avaa, sieltä avautuukin Never Gonna Give You Up -musiikkivideo. Foo Fighters näin ollen suoritti livenä valtavan rickrollauksen.

Lue myös: Foo Fighters -leiristä kantautuu iloisia uutisia: Uusi albumi ulkona jo ensi vuonna?

Lähde: LADbible

Kilpailut

Uusimmat