Kuva: AOP

Volbeat-keulakuva sai yksinkertaisen neuvon Lemmy Kilmisterilta - "Hän oli täysin oikeassa"

11.09.2019 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Volbeat saapuu Suomeen Marraskuussa.

Huimaan jättisuosioon nousseen The Volbeatin keulakuva Michael Poulsen, 44, paljasti Full Metal Jackie's -ohjelman haastattelussa, että on saanut yksinkertaisen neuvon legendaariselta Lemmy Kilmisterilta.

- Lemmy sanoi aikoinaan minulle, että "Muista Michael. Tämän täytyy olla hauskaa", ja hän oli siinä täysin oikeassa. Niin kauan kun soittaminen on kivaa ja sen arvoista, että voi olla kotoa pitkiä aikoja poissa, me aiomme tehdä tätä. Luulen, että meillä on vielä paljon levyjä tekemättä. Meillä on myös paljon materiaalia valmiina seuraavaa albumia varten.

Volbeat julkaisi vastikään tuoreen albumin Rewind, Replay, Rebound. Poulsen vastasi lähes yksin koko albumin sävellystyöstä ja sanoo, että se vei paljon aikaa.

- Tämä on sitä, mitä teen ja mitä rakastan tehdä. Se on prosessi, joka vie paljon aikaa. Joskus myös käy niin, että kun ajattelee, että nyt materiaali on valmis, sitä tajuaakin, että ei se olekaan, ja koko työ alkaa alusta. Joskus kappaleet jäävät seisomaan kuin parkkeeratut autot: Niihin saattaa palata myöhemmin ja kokeilla, että vieläkö ne toimivat.

Volbeat on julkaissut urallaan seitsemän albumia ja myynyt maailmanlaajuisesti miljoonia levyjä. Yhtye saapuu Helsingin Hartwall Arenalle marraskuun lopulla.

Lue myös: Volbeatin solisti Michael Poulsen: "Olen varma, että henkiä on olemassa"

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat