Kuva: AOP

Bruce Springsteen 70 vuotta - lue 7 erikoista faktaa miehen elämän varrelta

23.09.2019 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Springsteen syntyi 23. syyskuuta vuonna 1949.

Legendaarinen Bruce Springsteen täyttää tänään 23. syyskuuta 70 vuotta! Voice.fi ja Radio City onnittelevat Pomoa!

Syntymäpäivien kunniaksi keräsimme internetin syövereistä seitsemän hauskaa faktaa Springsteenin elämästä. Tiesitkö esimerkiksi, että ensimmäinen kappale, jonka Pomo opetteli soittamaan kitaralla, oli Twist and Shout?

Lue 7 faktaa alta.

1. Ensimmäinen kappale, jonka nuori Springsteen opetteli soittamaan, oli The Beatlesin versio Twist and Shout -kappaleesta.

2. Vuonna 1976 Springsteen, hänen bändinsä ja roudarinsa pelasivat softballia Born to Run -kiertueen luppoajalla.

3. Vuonna 1999 Springsteen valittiin Rock And Roll Hall of Fameen.

4. Springsteen on myynyt arviolta yli 135 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti, joista pelkästään 64 miljoonaa USA:ssa.

5. Springsteenin olisi pitänyt lähteä 18-vuotiaana Vietnamin sotaan, mutta kapinallisena sieluna hän ei halunnut tehdä sitä. Springsteen onnistui välttämään palveluksen oltuaan "liian hullu". Myös loukkaantuminen moottoripyöräonnettomuudessa auttoi häntä saamaan vapautuspaperit.

6. Vuonna 2016 presidentti Barack Obama myönsi Springsteenille Presidential Medal of Freedom -kunniamerkin. Merkin voi saada erityisen ansiokkaasta panoksesta Yhdysvaltain turvallisuuteen tai kansallisiin kiinnostuksenkohteisiin, maailmanrauhaan tai esimerkiksi kulttuuriin.

7. Springsteenin ystävän, Frank Stefankon, mukaan rokkari on myös loistava valokuvaaja ja rakastaa ottaa kuvia esimerkiksi erilaisista mainostauluista.

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Bruce Springsteen paljastaa: 5 parasta kappalettani

Lue myös: Bruce Springsteen ilmoittaa: uusi albumi The E Street Bandin kanssa!

Lähteet: Celebrity Fun Facts, Factinate

Kilpailut

Uusimmat