Kuva: AOP

Van Halenin taru lopussa? "Bändi on tullut tiensä päähän"

01.10.2019 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Van Halenin huhuttu stadionkiertue ei taida toteutua.

Van Halen -keulakuva David Lee Roth, 64, maalaa synkkiä pilviä bändin tulevaisuuden ylle. Miestä haastateltiin Talkin´ Rock With Meltdown -podcastissa ja puheeksi tuli Van Halenin huhuttu stadionkiertue, jota on kovasti suunniteltu, mutta ei koskaan toteutettu.

- Se kiertue on peruutettu jo useita kertoja. Jos minulta kysytään, niin luulen, että Van Halen on tullut tiensä päähän ja tämä minun soolojuttuni Las Vegasissa on elämäni seuraava vaihe, Lee Roth täräytti. 

- Eddiella (Van Halen) on varmasti oma puolensa tähän tarinaan. En tiedä, mitä hän tällä hetkellä miettii, mutta eipä ole minun asiani arvailla sitä.

Eri puolilla on myös liikkunut huhuja siitä, että onko Eddie Van Halen enää soittokunnossa. Kitaristin yleisterveydestä on myös huhuiltu ikäviä. Näistä asioista Lee Roth ei tiedä mitään.

- Olen kuullut samat huhut kuin tekin. Niin kuin sanoin, ei ole minun asiani arvailla.

Van Halen on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä rock-yhtyeistä. Bändi tunnetaan muun muassa kappaleista Ain’t Talkin’ ’Bout Love, Panama, Dreams,  Hot for Teacher ja Jump.

Lue myös: Van Halenin huhuttiin palaavan alkuperäiskokoonpanossa - basisti ei ole tietoinen asiasta

Lue myös: Tampereelle halutaan Van Halen -raitiovaunu - rock-fanin ideasta kasvoi kansanliike

Lähde: Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat