Kuva: AOP

Iron Maiden -laulaja paljastaa: "Me emme laske sävellajia"

31.10.2019 22:45 - Lauri Kujanpää

Dickinson kertoo, että käyttää äänenavaukseen viisi minuuttia.

Iron Maiden -yhtyeen legendaarinen laulaja Bruce Dickinson, 61, oli esiintynyt puhujaroolissaan Viennassa ja kertonut yleisölle, että ei käytä kovinkaan pitkiä aikoja äänenavaukseen.

- Ihmiset usein kysyvät minulta, että kuinka lämmittelen ääntäni ennen keikkaa. Käytän siihen aikaa jopa hurjat viisi minuuttia ja se on siinä. Tietenkin, kun olemme aloittamassa pitkää kiertuetta, treenaan hieman enemmän. Tiedän, miten ääneni toimii ja pääsen haluttuun tilaan viidessä minuutissa.

- Settimme alkaa aina Aces High -kappaleella, jossa joutuu laulamaan melko korkealta. Pakko myöntää, että koko settilistamme on aika vaikea vetää, sillä siellä on biisejä kuten Hallowed (Be Thy Name) sekä Run To The Hills.

Dickinson paljastaa, että kaikki biisit vedetään alkuperäisessä sävellajissa.

- Me soitamme kaikki kappaleet niin kuin ne on sävelletty. Emme laske sävellajia, kuten jotkut muut tekevät. Jos joku päivä täytyy, niin teemme sen, mutta ainakaan vielä siihen ei ole tarvetta. Luulen, että sen takia kappaleet kuulostavat livenä edelleenkin niin hyvältä.

Iron Maiden on tällä hetkellä Legacy Of The Beast -kiertueella. Yhtye vieraili viimeksi Suomessa toukokuussa 2018.

Lue myös: Iron Maidenin konsertissa ikävä välikohtaus - nyt myös poliisi kommentoi tapahtumaa

Lue myös: Bruce Dickinson Iron Maidenin eläköitymisestä - "Emme kuole koskaan"

Lue myös: Bruce Dickinson muistelee Porissa sattunutta traagista Iron Maiden -keikkaa: 'Kuin maailmanloppu'

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat