Kuva: All over Press

Laulaja sairastui - Kiss peruu Australian-kiertueensa

14.11.2019 17:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Stanleylla on ongelmia kurkkunsa kanssa.

Legendaarinen Kiss-yhtye joutuu perumaan Australian-kiertueensa.

Yhtye julkaisi tiedotteen, jonka mukaan laulaja Paul Stanley, 67, on sairastunut eikä pysty laulamaan.

"Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä pettymystä, että joudumme perumaan kiertueemme tuossa uskomattomassa maassa", Stanley kertoo tiedotteessa ja sanoo, että hän on saanut kurkkuunsa tulehduksen ja hänet on määrätty lepoon kahdeksi viikoksi.

"Odotimme niin kauan kuin voimme ja toivoimme, että minun tilanteeni parantuisi. Tohtorin määräykset on kuitenkin otettava vakavasti ja meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa"

Koko julkaisun näet alta tai täältä.

Kiss on tällä hetkellä jäähyväiskiertueella. Yhtye saapuu Helsinkiin 27. kesäkuuta 2020.

Bändi on varmistanut myös, että sen kaikkien aikojen viimeinen keikka nähdään Kiss:n syntymäkaupungissa New Yorkissa 17. heinäkuuta vuonna 2021.

- Olemme olleet nyt End Of The Road -kiertueella ja ihmiset ovat kyselleet, että milloin oikein soitamme viimeisen keikkamme. No nyt se on kerrottu, Stanley kertoi Kiss Cruise -risteilyllä, jossa keikka julkaistiin. 

Lue myös: Vielä kerran Kiss! Legendaarinen rock-yhtye saapuu Suomeen ensi vuonna

Lue myös: Kiss-laulaja Paul Stanley Gene Simmonsista: "Hän on veljeni"

Kilpailut

Uusimmat