Kuva: AOP

Sotakirveet haudattu? Steel Panther -laulaja iloitsee Mötley Crüen paluusta

20.11.2019 17:45 - Lauri Kujanpää

Mötley Crüen ja Steel Pantherin jäsenillä oli hieman sanaharkkaa.

Uutisoimme lokuussa, kun Mötley Crüen ja Steel Pantherin jäsenten välillä on alkanut pienoinen sanasota.

Kaikki oli saanut alkunsa, kun Steel Pantherin laulaja Michael Starrilta, 54, oltiin kysytty haastattelussa, että kenet rokkilegendoista hän haluaisi herättää henkiin. Starr oli vastannut, että Vince Neilin, sillä hänelle "se oikea Neil ei ole enää hengissä."

Crüe-basisti Nikki Sixx, 60, oli suivaantunut asiasta ja kirjoittanut Twitterissä seuraavasti:

"Steel Pantherin laulaja voi painua hel*ettiin. Wannabe-yhtye yrittää pilkata Neilia?"

Kyseinen twiitti oli herättänyt erään fanin huomion, joka kertoi, että Steel Panther soittaa konserteissaan Mötley Crüen musiikkia. Tähänkin Sixxilla oli sanottavansa.

"Sen takia he ovatkin pers*enreikiä. Kunnon selkäänpuukottajia!".

Starr ei nähtävästi kanna suurempia kaunoja, sillä kertoi olevansa iloinen, että Mötley Crüe tulee takaisin.

- Tiesin, että he tulevat takaisin, sillä he ovat liian ikoninen yhtye ollakseen poissa. Kun kuulin vuosia sitten uutiset lopettamisesta, mietin vain, että onpas ikävää. Ehkä he olisivat vain voineet sanoa, että pitävät tauon? Starr kertoi The Front Row Report -julkaisun haastattelussa ja jatkoi:

- Minun täytyy olla rehellinen. Olen todella onnellinen, että he tulevat takaisin. Ja on hienoa, että he kiertävät Def Leppardin ja Poisonin kanssa. Tuollainen eeppinen kiertue saa kaikki innostumaan rokista ja se on tärkeää.

Lopulta Starr heitti vielä kommentin pilke silmäkulmassa, että paluu oli Steel Pantherin ansiota.

- Yhtyeemme on yrittänyt levittää heavy metallin ilosanomaa koko ajan. En sano, että he palaavat takaisin meidän takiamme, mutta... No v*ttu, tietenkin se on meidän ansiotamme! Starr vitsaili.

Lue myös: Mötley Crüen ja Steel Pantherin jäsenet nokittelevat toisilleen - "Joku vaatii selvästi huomiota"

Lue myös: Mötley Crüe tekee paluun! Legendaarinen sopimus räjäytettiin taivaan tuuliin

Lue myös: Mötley Crüe takaisin tien päälle? Manageri paljasti yhteiskiertueen kasarisuuruuksien kanssa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat