Kuva: Lauri Kujanpää

Apocalyptica käytti järisyttävän summan rahaa sellojen kuljettamiseen - nyt ongelma on ratkaistu

26.11.2019 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Apocalyptica julkaisee uuden albumin ensi tammikuussa.

Apocalyptica on juuri saanut pakettiin yli 200 keikkaa kestäneen Apocalyptica Plays Metallica By Four Cellos – kiertueensa. Yli kaksi vuotta maailman keikkalavoilla nähty settilista koostui Apocalyptican ensimmäisen albumin biiseistä, eli Metallica-covereista.

Aluksi kiertueen oli tarkoitus kestää vain hetken, mutta ”hommat lähtivät hieman käsistä”.

- Kiertueelle kävi yhtä hassusti kuin koko bändille alkuaikoina. Tämän piti olla vain nopea juttu, joka sitten yhtäkkiä venähti, Perttu Kivilaakso, 41, kertoi Voice.fi:n haastattelussa ja jatkoi:

- Meidän oli tarkoitus aluksi vetää vain isot pääkaupungit ja juhlia levyn 20-vuotisjuhlia. Kuitenkin promoottorit ja yleisö olivat todella kiinnostuneita ja homma hieman lähti käsistä. Vedettiin lavalla sellaisiakin biisejä, mitä ei olla hirveästi soitettu, ja se toimi hemmetin hyvin.

Uusi albumi

Yhtyeen rumpalin Mikko Sirénin, 43, mukaan kyseinen kiertue vaikutti vahvasti tulevan Cell-0-albumin syntyyn.

- Metallica ei koskaan katoa yhtyeen historiasta ja metallijärkäleen tuotantoa kuullaan kyllä jatkossakin Apocalyptican keikoilla. Ei kuitenkaan samanlaisella volyymilla kuin nyt. Instrumentaalikiertue vaikutti vahvasti myös uuden levyn syntyyn.

- Viime keväänä meillä oli monta kuukautta aikaa tehdä tätä uutta albumia. Se meni aika niukoille, nimittäin vielä kaksi päivää ennen kuin lähdimme Jenkkeihin, nauhoitimme joitain raitoja. Tuotimme myös levyn itse, sillä meillä oli todella vahva visio siitä, että miltä haluamme sen kuulostavan.

Kivilaakson mielestä uudella albumilla haettiin tietynlaista nuoruuden intoa.

- Metallica-kiertueen aikana se idea kypsyi. Tuolla rundilla tuntui, että olemme se alkuperäinen Apocalyptica, sillä laulajaa ei ollenkaan ollut mukana. Tästä se konsepti uudelle albumillekin tuli, että palataan juurille ja tehdään täysi instrumentaalilevy. Ei haluttu kuunnella managereja, ei tuottajia eikä ketään muutakaan, vaan tehtiin sillä nuoruuden innolla, joka on ollut ehkäpä poissa jo tovin.

Levyn teemana ovat muun muassa ihmisyys, planeetan hyvinvointi sekä erilaiset universaalit kysymykset, joita jokainen on elämänsä aikana pohtinut.

- Suhtauduimme jokaiseen kappaleeseen vähän kuin maalaukseen. Yritämme antaa myös visuaalisia keinoja käyttäen ihmisille kuvan siitä, että mitä tässä haetaan takaa, mutta jätämme mielummin kysymyksiä kuin annamme vastauksia. Kaikki tulevat lavaproduktiot ja muut tulevat tukemaan tätä, Kivilaakso paljastaa.

(Alla kaksikko kertoo luovuudesta kiertueella. Juttu jatkuu äänipätkän jälkeen.)

Yhteistyöt

Apocalypticalla on pitänyt kiirettä tulevan levyn lisäksi myös muiden artistien kanssa. Yhtye on nimittäin tehnyt yhteistyötä muun muassa Lost Societyn sekä Sabatonin kanssa.

- Lost Societya olemme hehkuttaneet jo kauan, ja oli mahtavaa, kun pääsimme heidän kanssaan tekemään tuon kappaleen. Eicca Toppinenhan siinä oli eniten mukana ja lopputulos oli huikea, Sirén ylistää.

Sabatonin kanssa yhteistyö alkoi jo viime keväänä ja tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

- Sabaton-jutusta menee kiitokset basisti Pär Sundströmin suuntaan. Pär oli saanut jossain sellaisen fiiliksen, että me voitaisiin sopia heidän musiikkiinsa. Pär on tajuttoman luova ihminen ja se halusi tehdä pidemmän yhteistyön. Esimerkiksi viime keväänä Sabatonin uusi sinkku, Fields Of Verdun, julkaistiin ensin meidän soittamana versiona, ennen kuin Sabaton julkaisi sen oikean kappaleen, Kivilaakso nauraa ja jatkaa:

- Tämä yhteistyö jatkui sitten tuon Angels Calling -kappaleen myötä sekä soitimme juuri yhdessä Hartwall Arenalla. Jatkamme myös kiertueelle Sabatonin ja Amaranthen kanssa ensi vuonna. Tuolla kiertueella bändit sekoittuvat hieman keskenään, sillä soitamme molempien yhtyeiden kanssa noina keikkailtoina.

Apocalyptican musiikkia kuullaan myös Death Stranding -pelissä, jonka on kehittänyt muun muassa Metal Gear -pelisarjan luojana tunnettu Hideo Kojima.  

- Kojima oli Remedyn kautta lähestynyt meitä, että on Apocalyptican suuri fani ja haluaisi tehdä yhteistyötä. Lopulta pääsimme Tokiossa tapaamaan häntä ja meillä on valtava molemminpuolinen arvostus, Sirén sanoo.

Kivilaakso on itse Kojiman pelien suuri fani, ja olikin yllättävää, kun Kojima oli pyytänyt myös nimikirjoitukset Apocalypticalta.

- Huvittavaa on se, että oon aina pelannut Metal Gear -pelejä ja nyt pääsi mukaan tällaiseen. Hauskaa oli, kun pyysin Metal Gear Solid -peliin nimmaria, niin Kojima kaivoi laukustaan koko meidän tuotannon ja pyysi itse niihin meiltä nimikirjoitusta

Sellot kiertueella

Apocalyptican jäsenet paljastavat haastattelussa, että arvokkaimmat sellot eivät kierrä yhtyeen mukana kiertueella, vaan ovat lähinnä käytössä studiotyöskentelyssä.

- Klassisilla arvoilla ei ole niin suurta merkitystä tuollaisissa keikkaolosuhteissa, kun ne soittimet tuutataan täysillä PA-systeemin läpi. Käytämme kiertueella hyviä moderneja instrumentteja, jotka tietenkin ovat arvokkaita, mutta eivät mitään arvoselloja. Kun lavalla niitä käsittelee hieman rajummin ja ne soittimet matkustavat mukana, niin ei kannata niitä arvokkaimpia instrumentteja kantaa mukana, Kivilaakso sanoo ja jatkaa.

- Studiossa tietenkin sitten käytetään niitä italialaisia selloja, ja esimerkiksi ne viedään nyt mukana Los Angelesiin, kun menemme sinne säveltämään. Niille soittimille pitää ostaa paikka lentokoneesta, sillä eihän niitä voi ruumaan laittaa. Uran alkuaikoina käytimme itseasiassa järisyttävän summan rahaa siihen, että sellot matkustivat mukana lentokoneen penkeillä! Onneksi tähän löytyi ratkaisu, niin alkoi rundeista jäämään jotain käteenkin, Kivilaakso nauraa lopuksi.

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Apocalyptica-tähdet sävelsivät oopperan: "Enemmän romanttinen kuin metallinen"

Lue myös: Apocalyptica joutui kolariin Espanjassa

Kilpailut

Uusimmat