Kuva: AOP

Sex Pistols -legenda saapuu yhtyeensä kanssa Suomeen!

20.01.2020 10:12 - Reija Saarinen

Glen Matlock saapuu Suomeen maaliskuussa,

Legendaarisen Sex Pistols -yhtyeen päälauluntekijä Glen Matlock saapuu Suomeen! Glen Matlock Band kiertää alkuvuodesta 2020 Eurooppaa ja saapuu Suomeen konsertoiden Savoy-teatterissa Helsingissä 11. maaliskuuta.

Mukana kiertueella on erikoisvieraana kitaristi Earl Slick, joka on niin ikään tuttu yhteistyöstään suurten rocklegendojen kanssa. Konsertin päätähti on brittiläisen Sex Pistolsin perustajajäsen Glen Matlock, joka on kirjoittanut valtaosan punkyhtyeen ikonisista hiteistä.

Vuosina 1975–1977 yhtyeessä basson varressa olleen Matlockin kädestä ovat lähtöisin esimerkiksi kappale Pretty Vacant sekä valtaosa Nevermind The Bollocks, Here Come The Sex Pistols -levyn hiteistä, kuten God Save The Queen ja Anarchy In The U.K.

Matlock lähti yhtyeestä vuonna 1977 mutta palasi Sex Pistolsiin sen reunion-kiertueilla 2000-luvun alkupuolella, jolloin yhtye käväisi Suomessakin. Sex Pistolsista lähdön jälkeen Glen Matlock soitti 1980-luvulla muun muassa Iggy Popin ja The Damnedin levyillä, ja 1990-luvulla basisti siirtyi soolouralle julkaisten ensin omaeläkerran I Was a Teenage Sex Pistol (1990) ja hieman myöhemmin ensimmäisen soololevynsä Who's He Think He Is When He’s At Home? (1996).

Liput konserttiin tulevat myyntiin tämän viikon torstaina 23. tammikuuta 2020 kello 9.00 Lippupisteessä. 

Lue myös: Sex Pistolsista kertova elokuva tekeillä – pyritään julkaisemaan vuonna 2020

Kilpailut

Uusimmat