Kuva: AOP

Meksikossa järjestettiin jättifestarit koronasta piittaamatta - pääesiintyjälle kritiikkiryöppy

18.03.2020 13:15 - Roy Kokkonen

Keikat, festivaalit ja tapahtumat peruttiin monessa paikassa jo viime viikolla. Näin ei ollut Meksikossa, missä muun muassa Guns N' Roses esiintyi koronasta välittämättä.

Koronaviruspandemia on laittanut tapahtumat pannaan ympäri maailman. Suomessa kaikki yli 10 henkilön julkiset kokoontumiset on kielletty. Iso osa ulkomaisista festivaaleista peruttiin jo viime viikon alussa, ja loppuviikosta oli selvää, että kaikki keikat perutaan.

Toisin kävi Meksikossa, jossa kansaivälisestä paineesta huolimatta päätettiin järjestää yksi maan merkittävimmistä musiikkitapahtumista. Vive Latino -festivaali pidettiin 14.-15. maaliskuuta.

Pandemia otettiin huomioon turvatarkastuksessa. Kaikilta sisääntulijoilta mitattiin kuume, ja alue oli käsitelty antibakteerisella aineella. Muuten festivaalijärjestelyt olivat normaalit, ja ihmiset pakkautuivat keikkalavojen eteen.

Kummallekin päivälle oli myyty yli 70 000 lippua. Tapahtumassa esiintymässä oli muun muassa rock-järkäle Guns N' Roses. Yhtye markkinoi esiintymistä etukäteen sosiaalisessa mediassa ja sai vastaansa palauteryöpyn, jossa vaadittiin bändiä kantamaan vastuunsa ja vetäytymään keikkailusta. 

Guns N' Roses on sittemmin keskeyttänyt Väli- ja Etelä-Amerikan-kiertueensa, ja lauantaina nähty keikka oli viimeinen ennen keikkatauolle jäämistä. Yhtye on siirtänyt keikkansa marraskuulle.

Meksiko ei ole ryhtynyt merkittäviin toimenpiteisiin koronaviruksen takia Yhdysvaltoihin ja muuhun Väli-Amerikan valtioihin verrattuna. Esimerkiksi matkustamista ei ole rajoitettu. Ihmisiä on kuitenkin kehotettu välttämään lähikontakteja.

Lue myös: Slash paljasti kaikkien aikojen suosikkialbuminsa - ylistää myös Metallican cover-levyä

Lue myös: Entinen Guns N' Roses -rumpali kiittää yhtyettä urastaan - "Sitä aikaa ei voi korvata"

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat