Kuva: AOP

"Tarvitsetko taukoa Netflixistä?" - Metallica julkaisee keikkataltiointeja oikein urakalla

24.03.2020 16:45 - Iiro Myllymäki

Yhtye tiedottaa julkaisevansa uuden keikkataltioinnin joka maanantai.

Koronavirus on pakottanut ihmiset kotiin ja lukuisissa maissa on otettu käyttöön rajoituksia ihmisjoukkojen kokoontumisiin. Nämä toimet ovat tyrehdyttäneet livekeikkojen järjestämisen täysin. Tämä on saanut artistit tekemään entistä enemmän netin kautta välitettäviä livestriimikeikkoja. Uutisoimme hiljattain esimerkiksi yhdysvaltalaisen dj:n järjestämästä Instagram-livekeikasta, johon otti osaa monet maailmantähdet Rihannasta Jennifer Lopeziin.

Nyt myös rocksuuruus Metallica on ryhtynyt toimiin keikkanautinnon välittämiseksi näinä vaikeina aikoina. Yhtye tiedotti maanantaina, että se alkaa joka viikko maanantaisin striimata jonkin aiemman keikkansa Facebookissa ja YouTubessa, ja nämä keikat jäävät nähtäväksi näihin palveluihin.

”Tarvitsetko taukoa Netflixistä ennen kuin olet ahminut kaiken sisällön? Saanemme esitellä upouuden konserttisarjamme #MetallicaMondays”, yhtye tiedotti sosiaalisessa mediassa.

Jos upotus ei näy, katso se täältä.

Ensimmäisenä yhtye julkisti kesäkuussa 2019 Irlannissa kuvatun keikkataltioinnin. Pääset katsomaan kyseisen keikan alta. Jos video ei näy alla, klikkaa tästä.

Lue myös: Metallica-tuottaja ei uskonut jättihittiin - Lars Ulrich piti päänsä

Lue myös: Metallican Kirk Hammett haastettiin kitaramittelöön – katso video taistosta, jonka mies hävisi

Kilpailut

Uusimmat