Kuva: Lauri Kujanpää

Lordi esittää todellisen stream-spektaakkelin: "Mennään suosiolla toiseen äärilaitaan"

14.04.2020 14:16 - Reija Saarinen

Kolmen tunnin keikka koittaa 22. toukokuuta.

Tammikuussa kymmenennen studioalbuminsa Killection julkaissut Lordi heittää koronan seurauksena maailmanlaajuisen online-keikan.

Napapiiriltä lähetettävän kolmetuntisen streamin settilista rakentuu fanien toiveiden perusteella. Lordin Euroopan kiertue Killectour keskeytyi koronaviruksen takia maaliskuun puolivälissä, kun kahden kuukauden mittaiseksi suunnitellusta rundista oli takana puolet. 

- Lauantai-iltana esiinnyimme vielä Saksan Leipzigissä täydelle salille, mutta sunnuntai-iltana löysin itseni kotisohvalta Rovaniemeltä, kertoo yhtyeen perustaja ja keulahahmo Mr. Lordi ja jatkaa:

- Tilanne tietenkin harmittaa, sillä keikoilla oli mahtava meno, ja rundin alkupuoli oli muutenkin menestys. Ihmisten terveys on kuitenkin tärkeintä, ja soittamatta jääneet keikat soitetaan sitten, kun pandemia helpottaa. Kotiinpaluuta seurasi kahden viikon täyskaranteeni, jonka aikana bändi laati uudet suunnitelmat. Kun tässä kerran eristäydytään niin päätimme kutsua fanimme eri puolilta maailmaa netin välityksellä omille kotinurkilleni ja bändin syntysijoille Napapiirille.

Lordi on tunnettu näyttävistä lavaesiintymisistään, mutta streamkeikalla kauhuelementtejä ei nähdä. Tämäkin on koronan seurausta.

- Rundimme keskeytyi niin yhtäkkiä, että jouduimme jättämään kaikki keikkojemme showelementit varastoon Saksaan. Mietimme, mitä voimme faneillemme tarjota, jos emme voi levitellä siipiä ja sahailla ihmisiä. Päätimme mennä sitten kerralla toiseen äärilaitaan ja päästää fanit oikeasti lähelle. Show on kaikin puolin riisuttu. Istumme ringissä ja tavoittelemme treenikämppäfiilistä. Luvassa on juttuja, joita fanit eivät ilman koronaa näkisi, Mr. Lordi hahmottelee.

Scream Stream – Scarctic Circle Gathering lähetetään Rovaniemeltä, Lordin aukion kupeessa sijaitsevasta Paha Kurki Rockhousesta perjantaina 22. toukokuuta 2020. Bändin sosiaalisessa mediassa käynnistyi heti keikan julkistamisen jälkeen äänestys, jossa fanit saavat toivoa keikalla kuultavia biisejä.

- Tällä kertaa keikalla ei ole aikarajaa. Siitä lähdetään, että soitamme vähintään kolme tuntia. Suurimmat hitit soitamme joka tapauksessa, mutta nyt faneilla on mahdollisuus kuulla livenä myös biisejä, joita emme yleensä keikoilla soita. Rakennamme settilistan toiveiden perusteella.

Biisien lisäksi fanit saavat päättää myös keikan puheenaiheista. Lipun ostaneet voivat lähettää kysymyksiä suoraan lähetykseen. Ääneen pääsevät kaikki bändin jäsenet. Lähetys on englanninkielinen. Liput keikalle maksavat 12 euroa ja niitä myy Lippu.fi.

Lue myös: Lordi julkaisi erilaisen rakkauslaulun: "Se on tämän niin sanotun kokoelman modernein biisi"

Uusimmat