Kuva: Handout

Suomalaisrokkarit sairastuivat Euroopan-kiertueellaan koronaan: "Olimme keskellä kaikkea"

24.04.2020 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

One Desiren uuden albumin julkaisuajankohta siirtyi toukokuun loppuun.

Suomalainen rockyhtye One Desire julkaisee uuden levynsä Midnight Empiren toukokuun 22. päivä. Alun perin levyn piti tulla julki jo huhtikuussa, mutta koronakriisi vaikutti siirtopäätökseen.

- Kuten monet muutkin, mekin jouduimme siirtämään levyn julkaisua. Levy-yhtiömme on Italiassa ja luulen, että siellä ei ole toimistolla nyt hirveästi työntekijöitä koronan takia, kertoo laulaja André Linman, 28, Voice.fi:n haastattelussa.

Koronavirus iski kovasti One Desireen, sillä yhtye oli juuri keikkailemassa Euroopassa, kun virus alkoi leviämään kulovalkean lailla.

- Huomasimme vasta Suomessa, että kaikki, paitsi minä, sairastuivat. Emme siellä kesken kiertueen vielä tienneet, että kannamme virusta. Luultavasti itsekin sairastin sen, mutta hyvin lievästi, Linman kertoo ja jatkaa:

- Vaikka kuinka yritti keikkabussissa pitää hygieniasta huolta, niin siellä oli niin paljon ihmisiä samassa tilassa, että viruksen oli helppo levitä. Olo oli kuin sukellusveneessä.

Tilanne oli Linmanin mielestä pelottava.

- Niitä uutisia alkoi tulemaan joka suunnasta ja olimme juuri siellä keskellä kaikkea. Piti seurata viranomaisten ohjeita ja ikinä ei tienny edes ennen keikkaa, että soitammeko vai emme. Onhan se pelottavaa olla siellä ydinalueella ja miettiä, miten pääsee takaisin kotiin.

- Outoa oli myös se, että ihmiset käyttäytyivät kaduilla vielä silloin hyvin normaalisti, vaikka mediassa näkyi paniikkia.

Nyt bändin ja henkilökunnan jäsenet ovat terveempiä.

- Mitään pahempaa ei käynyt ja kaikki voivat tällä hetkellä hyvin.

Midnight Empire

Uuden Midnight Empiren -levyn aiheet tulevat Linmanin mukaan ihan normaalista arkielämästä.

- Tietenkin sitä kirjoittaa kappaleita ihan ympäröivästä elämästä eikä albumilla mitään tiettyä teemaa ole. Varsinkin kappaleet, jotka itse teen, kertovat usein rakkaudesta, Linman nauraa ja jatkaa:

- Aina siinä kuitenkin käy niin, että niiden tarinoiden päälle tulee tavallaan maski, joka luo siihen isomman ja dramaattisemman kuvan. Vähän niin kuin rokissa on tapana.

Vaikka kappaleet tulevat oikeasta elämästä, eivät esimerkiksi läheiset ole ainakaan vielä tunnistaneet itseään lauluista.

- Ne, jotka tuntevat minut, saavat itse miettiä, onko kappaleista kerrottu heistä, sillä en niin selkeästi tarinoiden taustoista kerro.

Nyt kun keikat ovat peruuntuneet ja levyn julkaisua siirretty, käytetään "luppoaikaa" muun muassa säveltämiseen.

- Asumme eri paikoissa, joten treenikämpälle ei nyt pääse. Olemme kuitenkin paljon yhteydessä netin välityksellä ja kirjoitamme jo uutta musiikkia sekä hoidamme tietenkin näitä promohommia, Linman sanoo ja jatkaa:

- Onhan mielessä ollut myös tuollaiset nettikeikat, mutta haluaisin toteuttaa ne koko bändillä esimerkiksi jossain hallissa, jossa on valot ja iso lava. Mutta saa nähdä, milloin ja miten sen teemme, jos teemme!

Musiikillinen ja henkilökohtainen kehitys

Linman aloitti musiikillisen uransa Sturm Und Drang -yhtyeen laulajana. Laulaja kertoo, että Strum Und Drangin aikaiset fanit ovat löytäneet myös One Desiren.

- Sitä saa olla onnekas siinä, että ne vanhat fanit ovat "siirtyneet" myös One Desiren pariin. Tietenkin musiikki on hyvin samantyylistä, niin se on varmasti helpottanut asiaa.

Linman oli alaikäinen, kun Strum Und Drang nousi isommin esille. Hän uskoo edelleenkin olevansa sama ihminen kuin tuolloin eikä suosio ole vaikuttanut juurikaan identiteettiin.

- Koen kyllä olevani edelleenkin sama jätkä kuin tuolloin alkuaikoina. Samat eleet ja samat fiilikset musiikkia kohtaan ovat edelleenkin olemassa. Joku ulkopuolinen voi tietenkin olla aivan eri mieltä, mutta itse näen sen näin. Olen siellä, missä haluan olla, ja tällainen muusikon elämä on minulle täysin luonnollista.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Onko nyt syntynyt suomalainen superyhtye? - kuuntele One Desiren Hurt

Lue myös: Tähdet, tähdet -ohjelman hevimies André Linman paljastaa: "Kuuntelen ruotsalaista humppaa"

Kilpailut

Uusimmat