Kuva: AOP

Post Malonen riskialtis Nirvana-tribuutti osoittautui jättimenestykseksi - keräsi hurjan rahamäärän

27.04.2020 20:45 - Roy Kokkonen

Livelähetyksenä tarjoiltu lähes puolitoistatuntinen konsertti koostui ainoastaan Nirvanan tuotannosta.

Post Malone, 24, soitti viime viikonloppuna treenikämppäolosuhteista lähes puolitoistatuntisen, 15 kappaleesta koostuvan konsertin, joka lähetettiin suoratoistona YouTubessa. Tarkoituksena oli kerätä rahaa YK:lle ja WHO:lle koronavirusta vastaan. Kun artisti kertoi viime viikolla, että koko konsertti koostuu Nirvanan tuotannosta, oli moni epäileväinen lopputuloksesta.

Myös Post Malone itse myönsi, että konsertti oli suuri riski. Kyse oli mitä ilmeisimmin ensimmäisestä esiintymisestä, jossa mies lauloi ilman Auto-Tunen apua. Auto-Tune on ohjelma, jolla pystytään muokkaamaan laulajan äänen sävelkorkeutta niin, että laulajan saa täydelliseen vireeseen. 

Kun konsertti nähtiin perjantai-iltana Yhdysvalloissa, tuli siitä suuri menestys kaikilla mittareilla. Alle 24 tunnissa sitä oli katsottu yli 4 miljoonaa kertaa, viikonlopun jälkeen yli 7 miljoonaa. Rahaa se keräsi yli 2,5 miljoonaa euroa.

Post Malone on pitkäaikainen Nirvana-fani. Hän on aiemminkin tuonut ilmi innostuksensa 80- ja 90-luvun musiikista. Viime vuonna hän pyysi rock-yhtye Red Hot Chili Peppersiä esiintymään kanssaan Grammy-gaalaan. Lisäksi Ozzy Osbourne lauloi hänen singlellään Take What You Want. 

Perjantainen konsertti on saanut paljon kehuja. Nirvanan keulakuvan, Kurt Cobainin, leski Courtney Love antoi siunauksensa konsertille jo aiemmin tällä viikolla. Lisäksi Nirvanan basisti Krist Novoselic twiittasi ahkerasti läpi konsertin ja ylisti esiintymistä.

Voit katsoa koko konsertin alta tai täältä:

Lue myös: Post Malone ajautui tekijänoikeuskiistaan - jättihitti johti oikeusjuttuun

Lue myös: Post Malone paljastaa, miksi tatuoi kasvonsa - ei koe olevansa viehättävä

Lähde: Yahoo

Kilpailut

Uusimmat