Kuva: AOP

Within Temptationin laulaja ylistää Tarja Turusta - kertoi myös hulvattoman muiston Suomesta

08.05.2020 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Within Temptation julkaisi uutta musiikkia.

Jättisuosittu Within Temptation julkaisi tänään perjantaina 8. toukokuutta uutta musiikkia. Yhtye nimittäin hemmotteli fanejaan Entertain You -singlellä, joka laulaja Sharon Den Adelin, 45, mukaan kertoo kunnioituksesta ja hyväksymisestä:

- Kappale kertoo kunnioituksesta. Ihmiset ovat erilaisia ja heidän täytyy uskaltaa olla sitä, mitä todella ovat, ja muiden on kunnioitettava sitä. Erilaisuudessa on aina kauneutta sekä ääretöntä rohkeutta. Minusta oli tärkeää kirjoittaa tällaisesta asiasta, koska edelleenkin monet pelkäävät erilaisuutta, mikä on todella typerää, Den Adel kertoo Voice.fi:n haastattelussa ja jatkaa sanomalla, että musiikki on hänelle kanava kaikille tunteille ja ajatuksille:

- Rakastan sitä, että voin kirjoittaa musiikkia vain hauskana ajanvietteenä, mutta myös avata siihen asioita, jotka painavat mieltäni tai ovat minulle tärkeitä. Musiikki on kanava kaikille tunteille ja ajatuksille.

Den Adel innostui pohtimaan haastattelussa myös sosiaalista mediaa, jonka käyttöä ihmisten pitäisi hänen mielestään vähentää.

- Se ei ole minulle mikään sydämen asia, mutta tietenkin se on osa työtämme. Minusta sosiaalinen media on vaarallinen, sillä sinne on helppoa hukkua ja unohtaa oikea elämä. Se on sääli, että unohdamme elää hetkessä, kun roikumme vain puhelimet kädessä. Elämä on täynnä ihmeitä ja seikkailuja, jos sen puhelimen osaa jättää edes hetkeksi pois.

Within Temptation joutui siirtämään koronaviruspandemian takia Worlds Collide -kiertuettaan, jolla yhtyeen kanssa esiintyy suosittu yhdysvaltalaisorkesteri Evanescence. Den Adel on siirrosta harmissaan, mutta on löytänyt siitä myös hyviä puolia.

- Tietenkin on sääli, että kiertue siirtyi, mutta tavallaan olen iloinen siitä, että minulla on ylimääräistä aikaa tehdä keskeneräisiä asioita. Rakennan juuri taloa ja se syö todella paljon aikaa, Den Adel nauraa ja jatkaa:

- Suren sitä, että fanit eivät pääse nyt vielä näkemään meitä eikä henkilökunta pääsekään töihin. Olemme kuitenkin onnistuneet järjetämään asiat. Ikävöin kuitenkin todella paljon lavalle menemistä. Olisipa kotonakin lava, jolla esiintyä!

Suomi

Sharon Den Adel on tehnyt paljon yhteistyötä Tarja Turusen kanssa. Kaksikko laulaa muun muassa yhdessä Within Temptationin Paradise (What About Us?) -kappaleella sekä ovat jakaneet lavan useasti. Den Adel kertoo, että he ovat edelleenkin hyvissä väleissä Turusen kanssa.

- Olemme yhteydessä edelleenkin! Pidämme siitä, kun teemme asioita yhdessä ja tällaisen kriisin aikana on hyvä pitää yhteyttä ihmisiin. Vaihtelemme paljon kuulumisia ja olen myös hänen vieraanaan Instagram-haastattelussa. Tarja on hyvä ystävä ja hyväsydäminen ihminen ja meillä on aina hauskaa yhdessä, Den Adel kehuu.

Within Temptation on esiintynyt useasti Suomessa ja sillä on kotimaassamme vankka fanikunta. Den Adel kertoo yllätyneensä eräästä asiasta, kun vieraili Suomessa ensimmäisen kerran.

- Suomi on kaunis maa ja rakastan varsinkin saunaa! Maanne myös tarjoaa erilaisia yllätyksiä, kuten sen, että kun olin ensimmäistä kertaa Suomessa, yllätyin, että heavy-musiikkia pystyy ostamaan normaaleista ruokakaupoista ja se soi radiossa. On mahtavaa, että suomalaiset ovat niin kovia musiikkifaneja.

Eräs toinen muisto vuosien takaa sai Den Adelin edelleenkin nauramaan.

- Toinen muisto, mikä tulee mieleen, on se, kun söin eräällä suomalaisella festivaalilla suklaapatukan, jonka sisällä oli alkoholia! Se oli hyvin hämmentävää ja bändimme jäsenet eivät oikein pitäneet niistä. Otin sitten patukat mukaani ja kiusasin niillä tovereitani heti seuraavana päivänä. ”Onko kukaan nälkäinen, täällä olisi syötävää”, huutelin ja nauroin ratketakseni. En olisi ikinä uskonut, että tuollaisia on olemassa.

Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tarja Turunen Nightwish-jäsenestä: "Kävimme asiat läpi"

Kilpailut

Uusimmat