Kuva: AOP

Alexi Laihon uusi yhtye treenaa Children Of Bodom -klassikkoa - katso video

11.05.2020 11:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Videon julkaisi Bodom After Midnightin rumpali.

Kun Children Of Bodom lopetti viime vuonna pitkäaikaisella kokoonpanollaan, ilmoittivat Alexi Laiho ja Daniel Freyberg jatkavansa yhdessä musiikin tekemistä.

Kaksikon uuden yhtyeen nimi on Bodom After Midnight ja siinä soittavat edellä mainittujen muusikoiden lisäksi Mitja Toivonen (ex-Santa Cruz) sekä Waltteri Väyrynen (Paradise Lost). Keikoilla nähdään myös Lauri Salomaa.

Nyt rumpali Väyrynen on julkaissut videon, jossa yhtye treenaa Children of Bodomin tunnettua klassikkokappaletta Downfallia.

Jos video ei näy, katso se täältä.

Laiho kertoi maaliskuussa Ilta-Sanomien haastattelussa, kuinka uusi kokoonpano löytyi.

– Käytiin Danielin kanssa viime kesänä katsomassa keikkaa, jossa Mitja soitti. Tuli heti mieleen, että hän olisi kova optio. Mentiin saman tien juttelemaan ja pyydettiin mukaan. Rumpalia puitiin pitkään. Daniel ehdotti lopulta Waltteria. Ei olla koskaan soitettu kimpassa, mutta semitunsin molemmat. Mentiin sitten nelistään treenikämpälle jamittelemaan. Heti tuntui, että tässä on hyvä fiilis ja oikea kemia. Kaikki olivat samaa mieltä.

Lue myös: IS: Alexi Laiho uuden haasteen edessä: "Oli ihan selvää, että mä jatkan"

Lue myös: Alexi Laihon uusi bändi julkistettiin - mukana tunnettuja suomalaismuusikoita

Kilpailut

Uusimmat