Kuva: AOP

Metallica jatkaa faniensa hemmottelua - julkaisi kokonaisen keikan 80-luvun alkupuolelta

19.05.2020 21:45 - Lauri Kujanpää

Metallica julkaisee joka maanantai kokonaisen keikan YouTube-sivullaan.

Metallijärkäle Metallica ilmoitti aikaisemmin keväällä, että aikoo piristää koronakaranteenissa eläviä ihmisiä julkaisemalla joka maanantai kokonaisen keikan. Kyseinen lupaus on myös pitänyt ja Metallican YouTube-sivulla on nähty jo useita konsertteja eri vuosilta ja eri paikoista.

Nyt yhtye jakoi melkoisen nostalgiapläjäyksen, sillä uusimmalla julkaisulla Metallica soittaa Chicagossa vuonna 1983. Kyseisellä keikalla kuultiin muun muassa kappaleet Phantom Lord sekä Metal Militia ja nykyäänkin "vakiosettiin" kuuluva Seek & Destroy.

Näet keikan alta. Jos video ei näy, katso se täältä.

Arvostettu rock- ja metallimusiikkin perustuva Kerrang-lehti listasi vastikään omasta mielestään parhaat Metallica-coverit. Lehti julkaisi nettisivuillaan listan, jossa se on esitellyt viisi ikimuistettavaa versiota.

Iloista artikkelissa on se, että myös Apocalyptican versio Nothing Else Matters -hitistä on päässyt mukaan. Muut esittäjät olivat Motörhead, Machine Head, Stone Sour ja Rodrigo Y Gabriela.

Lue myös: Rokkilehti listasi parhaat Metallica-coverit - myös Apocalyptica mukana

Lue myös: Historian havinaa - Metallica julkaisi keikan lähes 30 vuoden takaa

Lue myös: Rokkari vertasi Metallican levyjä Nickelbackiin - "En halua puhua p*skaa"

Kilpailut

Uusimmat