Kuva: Anette Aittakallio

Kotiteollisuuden läpimurto vei Jouni Hynysen naistenlehtien kansiin - "Tappelin sitä vastaan"

07.07.2020 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kotiteollisuus voitti Emma Gaalassa palkinnon vuonna 2004.

Kotiteollisuus perustettiin Lappeenrannassa 90-luvun alussa ja yhtyeen varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 2003 Helvetistä Itään -albumin tiimoilta. Kyseinen levy nousi albumilistan kärkipaikalle, myi platinaa ja toi yhtyeelle myös Emma-palkinnon vuonna 2004.

Yhtyeen keulahahmo ja laulaja-kitaristi Jouni Hynynen, 50, kertoi Radio SuomiRockin Artistitunti -ohjelman haastattelussa, että läpimurron jälkeen hänelle alkoi tulla haastattelupyyntöjä myös naistenlehtiin.

- Kun pääsin Emma Gaalasta hotellihuoneeseen, niin Timo Rautiainen lähetti minulle tekstiviestin, että onnea vaan, kohta on Jounikin naistenlehtien kansissa, Hynynen kertoi ja jatkoi:

- Siinä meni muutama vuosi, ennen kuin niin tapahtui, sillä tappelin sitä vastaan. Sitten kun tajusin, että se on ihan sama, olenko musiikkilehden vai naistenlehden kannessa, niin linja löystyi. Nykyään jos pääsee hevoslehdenkin kanteen, niin se on hyvä, rokkari nauroi.

Voit kuunnella haastattelun kokonaisuudessaan alta tai täältä. Kaikki Radio SuomiRockin Artistitunti -ohjelman jaksot löydät RadioPlayn verkkosivuilta.

Voice.fi, Radio City, Radio SuomiRock ja RadioPlay ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Mari Perankoski ja Jouni Hynynen eivät sensuroi huumoriaan - paitsi kahdessa asiassa

Lue myös: 50-vuotias Jouni Hynynen pelkää vanhenemisessa vain yhtä asiaa: "Sitten olen pinteessä!"

Kilpailut

Uusimmat