Kuva: AOP

Nightwishin laulaja vihjaa: "20 rock- ja metallivuoden jälkeen haluaisin kokeilla jotain muuta"

15.07.2020 14:45 - Roy Kokkonen

Floor Jansen on vihjaillut uusista tuulista aiemminkin.

Nightwishin laulaja Floor Jansen, 39, haluaa kokea uusia haasteita musiikin saralla. Nightwish julkaisi huhtikuussa uuden albumin Human :II: Naturen, mutta kuten kaikki musiikkialan toimijat, joutui bändi perumaan kiertueensa.

Yhtye ei ole kyennyt edes harjoittelemaan yhdessä, sillä bändin jäseniä asuu eri maissa, Jansen kertoo Metal Hammer -lehden haastattelussa.

Laulajalta kysyttiin aikooko hän tehdä uuden albumin Northward-duon kanssa. Hän julkaisi vuonna 2018 levyn norjalaisbändi Pagan's Mindin kitaristi Jørn Viggo Lofstadin kanssa.

- En tiedä aionko, se projekti aloitettiin vuonna 2008. Saimme levyn julkaistua kymmenen vuotta myöhemmin. 20 rock- ja metallivuoden jälkeen haluaisin kokeilla jotain muuta, Jansen sanoo.

Nightwish-fanit voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta.

- En aio lopettaa Nightwishin kanssa, mutta tehdä jotain sen rinnalla, hän tarkentaa.

Laulaja vihjaili mahdollisesta sooloalbumista järjestämässään Instagramin livelähetyksessä kesäkuussa.

- Yhtä useammat ihmiset ovat kyselleet soololevyni perään, varsinkin Best Singers -tv-ohjelman jälkeen. Olen kyllä ajatellut sitä asiaa ja miettinyt, voisinko todellakin tehdä sen ja milloin, hän kertoi tuolloin.

Katso Nightwishin Noise-singlen musiikkivideo yhtyeen tuoreimmalta albumilta alta tai täältä:

Lue myös: Uusi rapulaji nimettiin Nightwishin mukaan: "Kiitos tästä upeasta kunnianosoituksesta"

Lue myös: Nightwish-laulajalta soololevy? - "Nyt minulla olisi aikaa kirjoittaa"

Lue myös: Tuomas Holopainen paljastaa Floor Jansenin suosikkikappaleen Nightwishilta - "Yleisö kohahtaa aina"

Kilpailut

Uusimmat