Kuva: AOP

Slayer-keulakuva kokaiinihuuruisesta 80-luvusta: "Se oli todella typerää"

25.07.2020 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Slayer päätti viime vuonna jäähyväiskiertueensa.

Viime vuonna jäähyväiskiertueella ollut Slayer on yksi suurimmista metalliyhtyeistä kautta aikojen.

Yhtyeen keulakuva Tom Araya antoi pitkän haastattelun Metal Hammer -julkaisulle, missä pohti muun muassa sitä, milloin huomaa sen, että Slayer on todella suosittu.

- Tietenkin se on aina outoa, kun kävelen perheeni kanssa jossain ja joku tuntematon tulee yhtäkkiä eteeni ja tietää kuka olen ja haluaa kätellä. Se on aina mukavaa eikä siihen oikeastaan koskaan totu. On myös outoa, että sitä tuntuu tapahtuvan yhä enemmän ja enemmän.

80-luvulla yhtye levytti useita alansa merkkiteoksia ja Araya sekä kitaristi Jeff Hanneman käyttivät tuohon aikaan paljon kokaiinia.

- Jep, teimme sitä jatkuvasti. Muistan, kun nauhoitimme South Of Heavenia ja katsoimme toisiamme ja olimme vain, että "Emme voi vetää tätä skeidaa enää". Se oli hetki, jolloin lopetimme huumeet kokonaan. Minusta koko käyttäminen oli todella typerää.

Lue myös: Slayer julkaisi viimeisen keikkansa - "Yhtyeelle ei löydy korvaajaa"

Lue myös: Slayer-kitaristi ei usko, että yhtye palaa keikkalavoille - "Bändi lopetti tyylillä"

Lue myös: Slayer-kitaristille osui huono päivä - mokasi intron neljä kertaa

Lähde: Loudersound

Kilpailut

Uusimmat