Kuva: AOP

Bon Jovi seikkailee koronaviruksen runtelemassa New Yorkissa - uusi kantaaottava albumi lokakuussa

26.08.2020 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yhtyeen keulakuva Jon Bon Jovi kertoi, että laulu haluaa tuoda esille toivoa.

Legendaarinen Bon Jovi julkaisi uuden musiikkivideon kappaleestaan Do What You Can. Videolla seikkaillaan New Yorkissa, jota koronaviruspandemia kurittaa tällä hetkellä ja siinä nähdään vilauksia useiden ihmisten nykypäivän elämästä.

- Videon kuvaaminen Manhattanin lähes tyhjillä kaduilla korosti todellakin globaalia kriisiä. Uskon, että tyhjät kadut ovat arkipäivää useassa Amerikan kaupungissa tällä hetkellä. Mutta jokaisen arkipäivän sankarin taistelu on todella inspiroivaa ja laulu sekä video haluavatkin tuoda juuri tuota asiaa esille: Toivoa, yhtyeen keulakuva Jon Bon Jovi, 58, kertoi tiedotteessa.

Bon Jovin piti julkaista uusi Bon Jovi 2020 -niminen albumi toukokuussa, mutta se on siirretty lokakuulle koronaviruspandemian vuoksi. Tulevan levyn aiheet ovat hyvin yhteiskunnallisia ja ottavat kantaa Yhdysvaltojen tämänpäiväisiin ongelmiin.

Näet videon alta tai täältä.

Lue myös: Rokin suurnimet tienasivat mukavia summia - kolme bändiä päätyivät talouslehden top 100 -listalle

Lue myös: Bon Jovi poliittisena tulevalla levyllään – katso tuore musiikkivideo

Lähde: Rolling Stone

Kilpailut

Uusimmat