Kuva: Tina Korhonen

Nightwish julkaisi ennennäkemätöntä live-materiaalia - "Lisää on tulossa"

22.10.2020 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nightwish pääsee kiertämään uuden levynsä tiimoilta vasta ensi vuonna - jos korona hellittää.

Nightwish on joutunut siirtämään uuden Human :II: Nature -levynsä tiimoilta tehtävää kiertuetta nyt ensi vuodelle.

"Näiden vaikeiden aikojen vuoksi, olemme joutuneet etsimään keikoillemme uudet päivämäärät. Tämä on valitettava, mutta tarpeellinen asia, jotta voimme taata kaikkien turvallisuuden. Nykyinen tilanne tuskin on ikuinen, joten karavaani liikkuu taas tulevaisuudessa", yhtyeen johtohahmo Tuomas Holopainen kertoi.

Nightwish on päättänyt nyt pandemia-aikojen viihdykkeeksi kaivella arkistojaan ja jakaa ennennäkemätöntä materiaalia faniensa iloksi.

- Kaivelimme hieman ohjaaja Ville Lipiäisen tiedostoja ja löysimme ennennäkemätöntä materiaalia edellisiltä kiertueiltamme. Tässä siis jotain tekemistä, kun odotamme keikoille pääsyä. Lisää on tulossa, lupaa Holopainen julkaisutekstissä.

Ensimmäisenä yhtye tarjoilee live-vedon Yours Is An Empty Hope -kappaleesta, joka on nauhoitetttu Mexico Cityssä 15. lokakuuta vuonna 2015. 

Jos video ei näy, katso se täältä.

Lue myös: Nightwishin henkilökunta julkaisi reggae-version yhtyeen hittikappaleesta

Lue myös: Marko Hietala lähetti Nightwish-faneille terveisiä - kehuu henkilökunnan versioita yhtyeen hiteistä

Kilpailut

Uusimmat