Kuva: Senja Rapila

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ottaa kantaa kaivoshankkeeseen - katso puhutteleva video

28.10.2020 11:45 - Lauri Kujanpää

Kappale on peräisin viime keväänä julkaistulta albumilta.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisi uuden, Mahdoton yhtälö -nimellä kulkevan albumin, viime keväänä.

Nyt levyltä löytyvän Hannukainen-kappaleen pohjalta on tehty tyylikäs musiikkivideo, jolla on tärkeä sanoma. Videolla nimittäin halutaan ottaa kantaa erääseen Lapin kaivoshankkeeseen.

Maaliskuussa ilmestyneeltä Mahdoton yhtälö -albumilta löytyvä ”Hannukainen” on selkeä kannanotto Kolarin kunnan Äkäslompolon kylän läheisyydessä vireillä olevaan Hannukaisen kaivoshankkeeseen", yhtyeen nokkamies Timo Rautiainen, 57, kertoo tuoreessa tiedotteessa ja jatkaa:

"Toteutuessaan tämä Ylläksen maisemiin sijoittuva kaivos olisi yksi Euroopan suurimmista avolouhoksista. Anssi Korhosen ohjaama ja Vesa Rannan kuvaama video laajentaa teemaa keskittyen ihmisen käsittelykyvyttömyyteen luontoa kohtaan”.

Näet videon alta tai tästä.

Rautiainen kertoi keväällä, että Mahdoton yhtälö -albumilla tutkaillaan elämää.

- Mahdoton yhtälö -levyllä tutkaillaan elämää edelleenkin sekä tämän päivän Suomesta käsin, että koko ihmiskunnan kannalta. Maailma ja varsinkin sen tulevaisuuden näkymät ovat muuttuneet radikaalisti viimeisten muutamien vuosien aikana, eikä muutosta tähän kehitykseen ole näköpiirissä. Tulevaisuus on kyseenalaistettu ja siihen ei voi enää entiseen malliin luottaa. Ihmisen ahneus ja röyhkeys jatkaa omaa kulkuaan varoituksista huolimatta. Niitä ei uskota. Odotetaan jonkun muun tulevan ja pelastavan meidät. Pistetään päät pensaaseen. Ei myönnetä virheitä. Ei ajatella tekojemme seurauksia. Kuvitellaan elinolojen muutoksen huonompaan johtuvan jostakin muusta kuin ihmisen toiminnasta. Ei osata arvostaa ainutkertaista elämäämme ja unohdetaan, ettei siinä ole niin sanottua harjoituskierrosta.

Lue myös: "Älä tuhlaa elämääsi vihaan" - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkaisi Elämänohje-kappaleensa

Kilpailut

Uusimmat