Kuva: AOP

Slashin sooloyhtye julkaisee uuden albumin

09.11.2020 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Viimeksi yhtye on julkaissut albumin vuonna 2018.

Guns N´ Roses -kitaristi Slash, 55, soitti vuosia Slash featuring Myles Kennedy and the Conspirators -sooloyhtyeensä kanssa. Bändiä ei olla missään nimessä kuopattu, vaikka Guns N´ Roses onkin vienyt paljon kitaristin aikaa.

Yhtyeen laulaja Myles Kennedy on nimittäin ilmoittanut Consequence Of Sound -julkaisun haastattelussa, että yhtye kasaa uutta albumia. Viimeksi bändi on julkaissut albumin vuonna 2018, mikä kulkee nimellä Living The Dream.

- Olemme työskennelleet uuden materiaalin parissa jo useamman vuoden. Kaikki tuntuu menevän hienosti kasaan ja jatkuvasti uusi idea alkaa kukoistamaan, Kennedy paljasti.

Uuden albumin uskotaan ilmestyvän jo ensi vuonna, mutta sen suhteen ei kuitenkaan pidetä mitään kiirettä.

Slash jätti Guns N´ Rosesin vuonna 1996, mutta miljoonien fanien iloksi palasi yhtyeeseen vuonna 2015.

- Kun lähdin Gunnareista 90-luvulla, olin aika hukassa. Meinasin juoda itseni hengiltä eikä minulla ollut mitään suuntaa eikä konkreettista ideaa siitä, mitä aion tehdä ajallani. Se oli todella yliampuvaa, mies kertoi keväällä 2019 Belfast Live -julkaisulle.

- Jätin yhtyeeni, erosin ja kävin läpi kaiken sen pas**n. Minulla oli myös ongelmia levy-yhtiöiden kanssa ja kaikki se oli hyvin klassista rock-elämää, mutta huonolla tavalla. Gunnareissa oli isot taustavoimat ja he pitivät huolta. Yhtäkkiä ei enää ollutkaan niin ja käytin myös huumeita.

Lue myös: Guns N' Roses -kitaristi Slash puhuu rankoista ajoistaan: "Melkein join itseni hengiltä"

Lue myös: Kiinnostaisiko omistaa tuppo Slashin hiuksia? Erikoinen figuuri myynnissä nettihuutokaupassa

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat