Kuva: AOP

Tunnettujen rokkareiden lapset perustivat yhdessä bändin - ensimmäisellä singlellä huima suosio

24.11.2020 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Bändissä soittavat muun muassa Slashin ja Robert Trujillon pojat.

Suspect208 on yhtye, jonka ensimmäinen singlekappale Long Awaited julkaistiin marraskuun alussa. Kappale on ehtinyt keräämään huiman suosion, sillä pelkästään YouTube-palvelussa sitä on kuunneltu yli 800 000 kertaa.

Bändi on saanut varsin paljon huomiota, sillä sen jäsenet koostuvat tunnettujen rokkareiden lapsista.

Laulaja Noah Weiland, 20, on Scott Weilandin poika, rumpali London Hudson, 18, on taas Slashin lapsi ja basisti Tye Trujillo, 16, on Metallica-basisti Robert Trujillon muksu. Yhtyeessä toimii myös kitaristi Niko Tsangaris, 18,

- 208 oli studioni nimi, jossa minä ja Noah aloimme tekemään musiikkia yhdessä. Se oli meidän salainen paikkamme, jossa olemme viettäneet päiviä ja öitä, London Hudson kertoi Appetite For Distortion -podcastin haastattelussa.

Singlen suosio oli laulajalle yllätys.

- Kun huomasin, että kuuntelijamäärät vain kasvata, olin hämmentynyt. Se on hyvä kappale, mutta vähiten suosikkini niistä, mitä olen tehnyt, Noah Weiland sanoi.

Voit kuunnella Long Awaitedin alta tai tästä.

Lue myös: Slash hehkuttaa AC/DC:n uutta albumia: "V*tun mahtava"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat