Eddie Van Halen juhlii 59-vuotispäiväänsä

26.01.2014 09:00 - Essi Nylund

Van Halen -yhtyeen kitaristi Eddie Van Halen täyttää tänään 26.tammikuuta 59 vuotta.

Hollantilaissyntyiset Van Halenin veljekset Edward ja Alex muuttivat musikaalisten vanhempiensa kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1962. Teini-iässä veljeksistä vanhempi Alex soitti kitaraa ja Eddie rumpuja. Ajan myötä kuitenkin huomattiin, että Alex oli lahjakkaampi rumpali ja veljekset vaihtoivat soittimia. Eddie ei koskaan käynyt kitaransoittotunneilla vaan opetteli kaiken itse.

Vuonna 1974 veljekset lyöttäytyivät yhteen laulaja David Lee Rothin ja basisti Michael Anthonyn kanssa. Gene Simmons bongasi Van Halenin vuonna 1977 ja nauhoitti heidän kanssaan demonauhan. Pian tämän jälkeen Warner Bros -levy-yhtiö kiinnostui yhtyeestä. Van Halen levytti yhtyeen nimeä kantavan debyyttialbumin vuonna 1978.

Eddie Van Halen on valittu monesti maailman parhaimpien kitaristien joukkoon. Varsinkin hänen kitarasoolonsa Euroption ja Mean Street -kappaleissa ovat saaneet suurta kunnioitusta maailmalla. Eddien innovatiivinen soittotekniikka onkin Van Halen -yhtyeen tyylin kulmakivi. Jokaisen muistiin on jäänyt varmasti myös Eddien kitarasoolo Michael Jacksonin Beat It -hitissä, josta hän ei ottanut palkkaa kuin kuuden kaljan verran.

Van Halenin laulajan David Lee Rothin erottua bändistä yhtyeen solisteina ovat toimineet Sammy Hagar ja Gary Gherone. Van Halenin basisti Michael Anthony erosi yhtyeestä 32 vuoden jälkeen vuonna 2004, jonka jälkeen hänet korvasi Eddien vuonna 1991 syntynyt poika Wolfgang Van Halen.

Eddie taisteli 1990-2000 -luvuilla alkoholismia ja kielisyöpää vastaan. Hän on myös perustanut EVH -nimisen sähkökitaroita valmistavan yrityksen, jonka nimikkokitarasarjan hän on nimennyt poikansa Wolfgangin mukaan.

 

Eddie Van Halen & Michael Jackson

 

Lähteet:

http://www.biography.com/people/eddie-van-halen-9542559

http://www.songfacts.com/detail.php?id=459

Uusimmat