Kuva: AOP

Megadeth-keulakuva muistelee Alexi Laihoa: "Hän oli uskomaton talentti"

13.01.2021 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Dave Mustaine oli yksi Laihon idoleista

Vuoden alussa koko musiikkimaailma sai surullisia uutisia, kun suomalaiskitaristi Alexi Laihon kerrottiin menehtyneen. 41-vuotiaana kuollut muusikko muistetaan varsinkin Children of Bodom -yhtyeen keulakuvana. Laihoa ovat muistelleet tuhannet fanit ja huima määrä kollegoja eri puolilta maailmaa.

Megadeth-keulakuva Dave Mustaine puhui Laihosta Gimme Radio -kanavan haastattelussa. Mustaine oli myös Laihon idoli ja Bodomit pääsivät kiertämään Megadethin kanssa muun muassa Yhdysvaltoja. Laiho kertoo elämäkertakirjassaan, että oli ollut aikoinaan todella otettu ja innostunut, kun Mustaine oli soittanut itse Laiholle ja puhunut kiertueesta.

Mustaine sanoo haastattelussa, että taivaan oma heavy-bändi on löytänyt nyt soolokitaristin.

- Hän oli uskomaton talentti ja oli uskomatonta nähdä yhtye keikalla. Lepää rauhassa ystäväni ja sinua kaipaa valtava määrä ihmisiä. Me rakastamme sinua ja luulen, että taivaan oman heavy metal -bändi on löytänyt soolokitaristinsa, Mustaine muun muassa kertoo.

Voit kuunnella Mustainen sanat alta tai tästä.

Lue myös: Rockin supertähti muistelee Alexi Laihoa: "Silloin hän päätti, mitä haluaa tehdä elääkseen"

Lue myös: Kitaristi Alexi Laiho, 41, on kuollut: "Sanat eivät riitä kuvailemaan järkytystä"

Kilpailut

Uusimmat