Amorphis-kitaristi solmi kansainvälisen levytyssopimuksen - "Koronavuotena oli aikaa olla luova"

26.01.2021 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Holopaisen soololevyllä tullaan kuulemaan muun muassa Vesa-Matti Loiria.

Amorphis-yhtyeen perustajajäsen ja kitaristi Esa Holopainen, 48, on puuhaillut viime aikoina soololevyn kimpussa. Silver Lake -nimeä kantavalla albumilla tullaan kuulemaan muun muassa legendaarista Vesa-Matti Loiria.

Nyt Holopainen tiedottaa sooloprojektinsa Facebook-sivulla, että on solminut kansainvälisen levytyssopimuksen Nuclear Blast -levy-yhtiön kanssa. Sama yhtiö toimii myös Amorphiksen taustalla.

"Kuten jotkut ovat saattaneet huomata, olen työskennellyt ensimmäisen sooloalbumini parissa. Kutsuisin tätä ehkä projektiksi, sillä se pitää sisällään useita eri muusikoita sekä vokalisteja, joita olen tavannut vuosien varrella. Tämä idea on kytenyt päässäni jo vuosia ja nyt kun korona iskenyt kaikkiin, on ollut aikaa olla luova ja aloittaa tämä projekti", Holopainen kertoo.

Nuclear Blastin Markus Staiger on yhteistyöstä innoissaan.

"Esa Holopainen on merkittävä kitaristi, jonka soittotyyli on hyvin tunnistettava. Kun kuulet hänen soittoaan, tiedät heti kuka on kyseessä. Oli luonnollista meille, että haluamme työskennellä Holopaisen kanssa myös sooloprojektin tiimoilta. Olen todella yllättänyt, miltä lopputulos kuulosti ja kuinka Esa paljastaa hänen piilotettuja musiikillisia puoliaan."

Näet koko julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Amorphis-kitaristin soololevy on valmis - mukana muun muassa Vesa-Matti Loiri

Kilpailut

Uusimmat