Kuva: AOP

Blaze Bayley ei pääse Iron Maidenin mukana Rock and Roll Hall of Fameen - kommentoi nyt tilannetta

11.03.2021 11:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Bayley toimi yhtyeen laulajana 90-luvulla.

Tämän vuoden Rock And Roll Hall of Famen kunniagallerian ehdokkaat julkistettiin vastikään. Mukana ovat muun muassa Iron Maiden, Foo Fighters sekä New York Dolls.

Iron Maidenin jäsenistä Hall of Fameen pääsisivät nykyinen kokoonpano sekä laulaja Paul Di´Anno, edesmennyt rumpali Clive Burr sekä kitaristi Dennis Stratton, jotka vaikuttivat yhtyeessä alkuaikoina

Iron Maidenissa 90-luvulla laulanut Blaze Bayley ei siis ole mukana nimitetyissä. Bayley sanoi Heavy Culturen haastattelussa, että asia ei häntä harmita.

- No tuo juttu ei ole bändin käsissä eikä bändin managementin käsissä. Asian ovat päättäneet Hall of Famen henkilökunta. Tärkeintä minulle on ystävyys, joka on edelleenkin olemassa yhtyeen jäseniin, Bayley sanoi ja jatkoi:

- Ei minua niin kiinnosta, olenko Hall of Famessa vai en. Minusta olen jo ihan tarpeeksi kuuluisa ja minulla on mahtavia faneja ympäri maailman - se riittää minulle. Fanit tukevat minua ja mahdollistavat tällaisen elämän. Heidän ansiostaan saan elää unelmaani eikä sillä ole mitään tekemistä Rock and Roll Hall of Famen kanssa.

Bayley aloitti laulajauransa Wolfsbane-yhtyeessä ja siirtyi Iron Maidenin laulajaksi vuonna 1994, kun Bruce Dickinson erosi yhtyeestä. Bayleyn komennus legendaarisessa brittibändissä kesti kahden albumin verran: The X Factor julkaistiin vuonna 1995 ja Virtual XI vuonna 1998.

Lue myös: Rock and Roll Hall Of Fame -ehdokkaat julki - mukana muun muassa Iron Maiden ja Foo Fighters

Lue myös: Iron Maidenin alkuaikojen kitaristi yllättyi ehdokkuudesta - "En uskonut olevani mukana"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat