Kuva: AOP

Helloween julkaisee uuden albumin - mukana kaikki kolme laulajaa

15.03.2021 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ensimmäinen single Skyfall julkaistaan 2. huhtikuuta.

Joitakin vuosia sitten saksalainen metalliyhtye Helloween pudotti uutispommin ja kertoi lyövänsä hynttyy yhteen laulaja Michael Kisken sekä kitaristi-laulaja Kai Hansenin kanssa. Molemmat herroista olivat suuressa roolissa, kun Helloween nousi maailmanmaineeseen 80- ja 90-lukujen vaihteessa.

Muutama päivä sitten yhtye tiedotti, että julkaisee kuudennentoista studioalbuminsa, jolla kuullaan kaikkia kolmea laulajaa, eli Kiskea, Hansenia ja yhtyeessä yli 25 vuotta keulakuvana toiminutta Andi Derisia.

Helloween-niminen albumi julkaistaan 18. kesäkuuta ja singlekappale Skyfall 2. huhtikuuta.

- Se oli todella tunteellista, kun sain jakaa studion vanhojen ystävieni kanssa 30 vuoden jälkeen. Kun yhteistyötä tekevät eri säveltäjät ja vahvat persoonat, on lopputulos hyvinkin erikoinen ja sekoitus bändin historiaa, Hansen kommentoi.

- Seitsemän muusikkoa ja ystävää työskentelivät yhdessä ja loivat jotain, joka tuntui kaikille mahdottomalta. Tuntuu, että heräisi unesta, mutta eläisi silti uskomatonta unelmaa, kitaristi Michael Weikath tiedotti.

Maistiaisen näet alta tai täältä.

Lue myös: Helloween julkaisi live-videon - mukana myös Michael Kiske sekä Kai Hansen

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat