Kuva: AOP

Brian May ei aluksi pitänyt Queenin jättihitistä - koki sanoitukset vastuuttomana aidsin takia

07.04.2021 14:45 - Roy Kokkonen

Queenin kitaristi ei aluksi pitänyt Don't Stop Me Now -kappaleesta, sillä hänen mielestään sen sanoitukset vähättelivät aidsin vakavuutta.

Queen-yhtyeen kitaristi Brian May, 73, kertoo, että hän ei aluksi lämmennyt Don't Stop Me Now -kappaleelle, josta muodostui myöhemmin yksi bändin tunnetuimmista hiteistä.

Kappale julkaistiin alun perin yhtyeen vuonna 1978 ilmestyneellä albumilla Jazz, mutta se lohkaistiin singleksi vuotta myöhemmin. 

Kun ensimmäiset aids-tapaukset diagnosoitiin, kappale oli valtavan suosittu. May piti kappaleen sanojen vähättelevän uutta tautia.

– En aluksi pitänyt siitä. Se mistä Freddie Mercury lauloi, ei tuntunut hyvältä. Minusta kappale oli epäasiallinen, kun otti huomioon aidsin vaarat, May sanoo Guitar Player -lehdelle.

Aids eli immuunikato on Terveyskirjaston mukaan elimistön vastustuskykyä heikentävän HI-virusinfektion aiheuttama sairaus, joka aiheuttaa vaikeita tai poikkeasti käyttäytyviä syöpiä ja infektioita. Se tarttuu muun muassa suojaamattoman seksin ja huumeneulojen välityksellä.

Tautiin ei ollut vielä tuolloin hoitoa tai parannuskeinoa, ja aluksi sitä tavattiin vain homoseksuaalisilla miehillä, mikä aiheutti pelkoa ympäri maailmaa. Nykyisin hiv-infektion eteneminen voidaan pysäyttää lääkkeillä.

Myöhemmin May kuitenkin huomasi, minkälainen vaikutus kappaleella todella oli.

– Ajan myötä tajusin, että se antoi ihmiselle suurta iloa. Jouduin luovuttamaan. Se on hieno kappale - sitä ei voi kieltää, May kertoo.

– Se kappale on ilmiö. Olen nähnyt sitä soitettavan kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa. Siitä on tullut kysytyin kappale polttareissa, häissä ja hautajaisissa - ihan vain sen takia, että se tuo iloa.

Queenin laulaja Freddie Mercury kuoli aidsiin vuonna 1991. Hän kertoi sairaudestaan julkisesti vain päivää ennen kuolemaansa.

Lue myös: Queenin ikoninen hitti sai timanttilevyn - "Uskomattomia uutisia", hehkuttaa Brian May

Lue myös: "Ajattelimme, että se meni ihan ok" - Brian May muistelee Queenin ikonista Live Aid -konserttia

Lähde: Daily Mail, Terveyskirjasto

Kilpailut

Uusimmat