Kuva: Miikka Varila

Suomalaisista huippumuusikoista koostuva Moon Shot julkaisi uuden kappaleen - albumi julki syksyllä

14.05.2021 13:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Moon Shot on julkaissut jo aiemmin singlet Big Bang ja Blood Looks Cool, ja albumi ilmestyy syksyllä 2021.

Viime vuonna musiikkikentälle pudotettiin varsinainen järkäle, kun vuosikymmenten ajan satoja keikkoja ympäri maailmaa omilla tahoillaan soittaneet Ville Malja (Lapko), Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila (Disco Ensemble) sekä Henkka Seppälä (Children of Bodom) ilmoittivat perustaneensa uuden yhtyeen nimeltä Moon Shot. Yhtye on julkaissut jo aiemmin singlet Big Bang ja Blood Looks Cool, ja albumi ilmestyy syksyllä 2021.

Nyt Moon Shotilla on tarjolla faneilleen hyviä uutisia, sillä bändi raottaa jälleen loppuvuodesta ilmestyvän debyyttialbuminsa esirippua julkaisemalla uuden singlen sekä musiikkivideon nimeltä Confession.   

Kun kirjoittaa biisejä tarpeeksi kauan, tulee joskus kirjoittaneeksi biisin, johon ei tiennyt kykenevänsä. Jää tunne, että biisi ikään kuin kirjoitti itse itsensä, ja katsoit vain haltioituneena vierestä kun se tapahtui. Tällaiset biisit ovat sellaisia onnenkantamoisia, joista aina toivon pääseväni osalliseksi. Nyt se tapahtui. Confession on maaginen”, kappaleen yhdessä Ville Maljan kanssa kirjoittanut Jussi Ylikoski iloitsee tuoreessa tiedotteessa.

"Confession on biisinä kuin audiomuotoinen ying-yang. Meissä kaikissa on klassisesti valoisaa ja pimeää ainetta, ja on terveellistä hyväksyä nämä kummatkin puolet. Ei olla liiaksi hyvien puolella – tai oikeamielinen, mutta ei täysi sikakaan. Confession on kappale, jota ei tehdä joka päivä. Se on kuin lahja. Kaunista meteliä, joka syntyy, kun planeetat ovat oikeassa asennossa”, lisää Malja.

Voit katsoa Sami Joensuun ohjaaman musiikkivideon alta tai tästä.

Lue myös: Suomalainen superkokoonpano Moon Shot julkaisi uuden kappaleen - "Anthem meille ulkopuolisille"

Lue myös: Uusi superkokoonpano julki - mukana Disco Ensemble, Lapko ja Children of Bodom -muusikoita

Kilpailut

Uusimmat